25.10.15

Keuruun yhteiskoulu 70 vuotta

Keuruun yhteiskoulu 70 vuotta!


Eilen lauantaina 24. 10. 2015 vietetettiin Keuruun yhteiskoulun 70-vuotisjuhlaa ja tänään sunnuntaina oli vuorossa juhlakokonaisuuteen liittyen juhlamessu kello 10.00 Keuruun kirkossa.

Eilisessä juhlassa sain tuoda koulun omistajan, Keuruun kaupungin tervehdyksen. Itse aloitin oppikouluni 1.9.1959 Keuruun yhteiskoulussa neljän Multian kirkonkylässä keskuskansakoulussa käymäni kouluvuoden jäkeen. Tuolloin Keuruun yhteiskoulu toimi ennen sotia valmistuneessa Puolustusvoimien varikkorakennuksesssa, joka sittemmin tunnettiin teletalona ja nyt tiloissa toimii urheiluun liittyvää yrittäjävetoista toimintaa. Uusi koulutalo saatiin käyttöön vuoden 1961 alussa ja sittemmin koulua on kahteen otteeseen laajennettu.

Omassa kolmen minuutin tervehdyspuheenvuorossani halusin antaa tunnustusta koulun nykyiselle johdolle, opettajille ja kiittää myös aiemmin tehtävissä toimineita. Koulun ensimmäinen rehtori Jussi Rainio 1945-1974 teki mittavan työn koulun toiminnan aloittamisessa ja saattamisessa yliopistoon johtavaksi oppikouluksi. 

Minä olen koulun kolmatta ylioppilaspolvea keväältä 1967. Pääsimme kaikki 35 silloin läpi! vastaava ei liene sittemmin toistunut, tosin nyt on tilanne hieman toinen ylioppilaskirjoituskäytäntöjen muututtua inhimillisempään suuntaan. Entisiä opettajiani oli mukana koulun juhlassaja illan juhlakonventissakin myös sen näytelmän esittäjinä.

Rehtori Jukka Oikarisen pyytämässä puheenvuorossani halusin myös muistuttaa nykyisen Keuruun yhteiskoulun jatkavan perinteikkään Haapamäen yhteiskoulun (vuodelta 1907) lukjion arvokkaita perinteitä lukioiden yhdistymisen jälkeen muutamia vuosia sitten.

Keuruun yhteiskoulun tunnuslause alusta lähtien oli: "eteenpäin, ylöspäin". Haapamäen yhteiskoulun/yhteislyseon tunnuslauseen päätin puheenvuoroni: "Jumala siunatkoon työmmeja antakoon sen hänelle kelvata." Näillä sanoilla parhainta menestystä koululleni myösmeidän kaikkien entisten oppilaiden puolesta!


Ei kommentteja: