3.11.16

Pyhäinpäivän aikaan

Tätä kirjoitettaessa on pyhäinpäivän aatonaatto. Olin Multialla päivällä hakemassa pellonlaidan raivauksessa toissa vuonna tekemiäni polttopuurankoja. Sain vain yhden kuorman tuotua, koska sininen Fordson Major traktori jäi ojarummun vieressä kiinni eikä lähtenyt kuin perinteisellä pyöriin kiinnitettävällä "kalikkanostolla". 


Tämä toimi on vaarallinen, traktorin pyörät saavat liikkua vain kolmanneksen kierroksesta tai muutoin nostokalikat lyövät kuljettajaa ja lujasti. Siksi jalka kytkimellä ei saa lipsua yhtään ja samaan aikaan on kyettävä seuraamaan tilannetta molempien takapyörien osalta. Koska maa ympärillä oli kovaa tilanne oli helposti hallittavissa, tilanne on toinen jos maa ympärillä on pehmeä ja nostokalikat uppoavat sinne. Luulin jo traktorin jäävän yöksi ja tarvittavan toista traktoria sen nostamiseen, koska nyt on jo kylmää, että ilman sähkölämmitystä ei dieseltraktori lähtisi käyntiin. Onnistumisen tunne oli hieno, kun kone takapyöriin köytettyjen nostokalikoiden ( metriset halot) avulla nousi omalla voimallaan!


Illan tummuessa kävin sytyttämässä äidin ja isän haudalle lyhtyihin kolme kynttilää, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Huomenna aattopäivänä jatkan kesken jäänyttä puunajoa. Iltapäivällä minulla on kaupunginjohtajan kanssa tapaaminen siipirataslaivayrittäjänä toimineen Heikki Hokkasen kanssa. Heikillähän oli noita laivoja omistuksessaan Tampereella ja Keuruulla aitoon Missisipin tyyliin. Keuruun kaupungin omistamaa Elias Lönnrothia hän käytti vuokrayrittäjänä ja tuli kapteenin asuissaan valtakunnallisesti mainosten ja medioitten kautta monille tutuksi.


Pyhäinpäivänä olen kello 10 Keuruun jumalanpalveluksessa talkoilla avustajana, koska pyhäinpäivä kautta maan on karjalaisten kirkkopyhä. Edelleen Haapamäen hautausmaalla kirkon äärellä pidän kello 14.30 puheen Karjalaan jääneitten vainajien muistomerkillä, jossa ovat sanat "uskon, ristin ja kanteleen he toivat omiks lapsilleen". Aion puhua Suomen kartasta ennen talvisotaa. 


Monilla ei ole käsitystä siitä, että Karjala ja muut rauhansopimuksessa menetyt alueet ovat olleet sitä Suomea, joka muodostui Tarton rauhansopimuksessa ja jonka itsenäisyyden satavuotisuutta kohta ensi vuonna vietämme. Haluan myös korostaa, että menetyt alueet eivät olleet Kannaksella sodassa menetettyinä kuin vain noin yhden nykysuomalaisen suuren pitäjän alue!


Pyhäinpäivänä muistetaan kirkoissa myös edellisen pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneita ja yleensä kirkot tai kappelit täyttyvät hiljaisesta tummaan pukeutuneesta seurakunnasta. Minulle pyhäinpäivä on ollut aina suuri kristillinen juhla, jolla on jolla syvällinen sanoma. Taivas ja perille päässeitten yhteys koskettaa meitä tässä ajassa. Pyhäinpäivä haluaa osoittaa sen, että uskonelämässäkin tarvitsemme sekä lähi- että kaukovaloja.

Ei kommentteja: