27.10.16



Poikittaisliikenteellä autettaisiin maakuntia ja Suomea nousuun


Julkistetut suunnitelmat junaliikenteen järjestelyistä eivät lupaa muualle tulevaa uutta hyvää maamme leveimmällä kohdalla tapahtuvalle raideliikenteelle. Vaikka Haapamäen raideliikennealueen osalta on luvassa liikenteen palaaminen lähes ennalleen viime pääsiäiseen saakka olleeseen määräänsä Keuruu-Tampere välisessä liikenteessä, ei poikittaissunntaisessa liikenteessä Jyväskylä-Haapamäki-Seinäjoki ole luvassa mitään lisäyksiä. Tästä menettiin kevättalvella 14 junaa viikossa.


Maamme liikennepolitiikassa ei kyetä näkemään riittävästi poikittaissuuntaisen liikenteen merkitystä. Tältä osin lentoliikenne on puuttunut jo pitkään. Huolimatta siitä, että tietyillä osuuksilla linja-autoliikenne toimii hyvin, kuten nyt tapahtuu liikennöitsijöiden ansiosta esimerkillisesti Keuruun keskustaajaman ja Jyväskylän välillä, on samaan aikaan tapahtunut menetyksiä bussiliikenteessäkin maaseudulla ja mm. välillä Jyväskylä-Keuruu-Pori. Maaseudulla on jatkuvasti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta entistä vaikeampaa elää ilman omaa autoa. 


Tiedän, että Suomessa suunnitellaan parhaillaan sekä dieseliä että sähköä vaihtoehtoina käyttävää hybridiveturia. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi Inter-Cityjunaparin liikennöinnin välille Vaasa-Seinäjoki-Haapamäki-Jyväskylä-Pieksämäki-Joensuu. Tällöin pitkällä matkalla läpi Suomen ei tarvittaisi alituisia junanvaihtoja ja junassa olisivat tarjolla myös raideliikenteen muut palvelut. Haapamäen raideliikennealue keskellä Suomea voitaisiin ottaa kovaan käyttöön hybridiveturin avulla myös tavaraliikenteessä, kun ei tarvittaisi veturien vaihtoja. Puutavaraa haluttaessa voisi kuljettaa vaikkapa Alavudelta ja Ähtäristä suoraan samalla vedolla Äänekoskelle.


Suomessa tulisi tajuta maakuntien väliset liikenneyhteydet elinvoiman ja kehityksen moottorina myös länsi-itä-länsi suunnassa. Näin kyettäisiin kehittämään maakuntien välistä vuorovaikutusta ja ennen kaikkea synnyttämään uusia toimintoja. Saatettaisiin jopa estää eteläisen Suomen ruuhkautumista ja maakuntien elinvoiman valumista pääkaupunkiseudulle.

Suunnittelijoiden näkökulma on nyt liian kaventunut vain maamme pitkittäissuuntaiseen ajatteluun kohti etelää ja pääkaupunkia.


Valitettavan selvästi tämä näkyy yhteisessä omistuksessamme olevassa junaliikenteen suunnittelussa. Konkreettinen osoitus tästä on juuri se, että ei haluta tai kyetä näkemään em. junareitin Vaasa-Seinäjoki-Haapamäki-Jyväskylä-Pieksämäki-Kuopio/Joensuu/Savonlinna,Parikkala merkitystä. Reitti yhdistäisi kaikki pitkittäissuuntaiset radat ja ainakin seitsemän maakuntaa ja välillisesti monia muitakin maakuntia. 


Yliopistot ja muut oppilaitokset voisivat entistä enemmän kehittää keskinäistä vuorovaikutustaan ja luoda edellytyksiä elinkeinoelämälle, yrittäjyydelle ja monille muille toiminnoille, kun poikittainen liikenne olisi runsaampaa ja nykyistä toimivampaa. Maakuntien elinvoiman kasvulla poistettaisiin työttömyyttä, laitettaisin pyöriä pyörimään ja saataisiin koko Suomea nousuun.

Ei kommentteja: