Juhannuksena ajateltua ja koettua 2019

Suomen juhannus on jo mennyt, vaikka muualla Pohjolassa on tänään 24.6 juhannusaaatto. Suomessa 1950-luvulla siirryttiin nykyiseen käytäntöön, jolloin juhannus on lauantaipäivä ja tämä muodostaa juhannussunnuntain kanssa kahden pyhäpäivän kokonaisuuden.

Tänä vuonna Pentti Paanasen kanssa taaplasimme helteisenä juhannusaattonakin sahattua puutavaraa Riuttaniemen  Riuttakankaan entisellä hiekkamontulla, koska sinistymisriski on suuri. Tämä työ jatkuu vieläkin ainakin pari - kolme päivää. Juhannuskokoiksi tehdyt pellon ojien risukasat jäivät polttamatta avotulen teon kiellon vuoksi.

Olin juhannuksena läsnä Multian kirkon juhannusmessussa ja juhannussuntaina Haapamäen kirkon messussa. Ennen merkittävä kirkkoväkeä koonnut juhannus on menettänyt ajan saatossa paljon kirkkoväkeään, ei oikein tavallisten kesäpyhien väkimäärääkään enää näen juhannuksen kirkoissa. Olen tottunut siihen, että juhannuskirkot ovat täpötäysiä, koska Multialla komnfirmaatiot olivat pitkään juuri juhannuksena. Nyt en löydä kirkoista aiempaa juhannustunnelmaa, vaikka niissä ovatkin juhannuskoivut.

Osallistuin kahtenä päivänä Ison Kirjan juhannustapahtumaan, avajaispäivänä keskiviikkona, jolloin toin juhlaan Keuruun kaupungin tervehdyspuheenvuoron ja päätöspäivänä sunnuntaina Multian kirkon messuun jälkeen. Juhlaväki lähtee yhä enemmän kotiseuduilleen jo ennen konferenssin päätöstapahtumaa, mkkä onkin viisautta juhannuksen liikenteen paluuruhkien välttämiseksi.

Muistan erään hienon juhannuksen ja se on vuodelta 1964. Tuolloin enoni Johannes oli käymässä Eeva-Liisansa kanssa Multian Riuttakoskella. Heidän ja Selli-äitini kanssa kävimme Multian juhannuskirkossa. Syötyömme Riuttakoskella juhannusaterian suuntasi Johannes-enoni Skoda Octaviansa kohti Keuruuta ja me neljä kävimme Keuruun vanhassa kirkossa, kirkon mäellä sijaitsevassa kotiseutumuseossa ja itäisellä Keuruulla Ampialan mäellä Herpmannin poikien Ison vihan aikaisen taistelun muistomerkillä. Muistokappelin lähellä ovat historialliset Jylkyn kivet, joilla hälytettin kiviä toisiinsa polkemalla vainolaisen saapumisen uhasta. Ääni kuului peninkulman päähän ja oli jylkynkivien ketju, joilla vieetitettiin taas seuraaville ja näin harvaan asutun aluen asukkaat osasivat varautua esim. pakenemalla piilopaikkoihin ja sen ajan puolustustoimiin.

Toinen juhannusmuisto 1970-luvun puolivälistä Riuttakoskelta. Olin vihkinyt Multian kirkossa koulutoverini morsiamensa kanssa avioliittoon ja seurakuntakeskuksessa oli hienon juhannusaattoillan maisemissa hääjuhlat. Riuttakoskella äitini tarjosi omien lehmien maidosta tehtyä ylivieskalaisten juhannuksen juhlaruokaa "punaista heraa". En ole sittemmin tuota saanutkaan. Hetki kuului sarjaan "kerran elämässä".

Toivotan hyvää keskikesää edelleen, vielä aurinko paistaa ja linnut laulavat!