Tammisunnuntaina 2020

Tänään on tammisunnuntai 26.tammikuuta ja vuosi 2020. Päivälleen 102 vuotta voidaan katsoa Suomen itsenäisyyden turvanneen vapaussodan alkaneen. Tosin mielestäni tämä alkoi muutamia päiviä ennen jo Karjalassa, mutta vapaussodan historia on paljolti kirjoitettu Pohjanmaalla alkaneista toimista venäläisten varuskuntien riisumisista aseista ja kenraali Mannerheimin johtamista toimista käsin.

Risteysasema Haapamäki oli hyvinkin strategisessa roolissa sen suhteen, kuinka taphtumien kulku tulisi tapahtumaan. Suomi oli itsenäsitynyt 6.12.1917, mutta valta oli otettu varsinaiselta hallitúkselta, mikä pääsosin onnistui pakenemaan Vaasaan tai piiloutumaan eri paikkoihin ja edukunta ei pystynyt kokoontumaan. Ilman vapaussotaa, mistä tosin käytetään myös muita nimityksiä, Suomi olisi kuitenkin joutunut osaksi Neuvostoliittoa. Mikä olisi ollut silloin Suomen kehitys, on vain arvailtavissa.

Sota on aina valitettava asia. Historialle emme voi tehdä muutoksia. Keurusseudulla ei käyty taisteluja eikä näillä seuduilla ollut veljesvihaa ihmisten kesken. Maan laillinen hallitus julisti valkoiset joukot ja suojeluskunnat maan viralliseksi armeijaksi, johon otettiin miehiä myös asevelvollisuuteen perustuen sen hallitsemalta alueelta ilman luokkarajoja.

Tammisunnuntaita on sitteemin viettetty kirkko- ja muistojuhlien merkeissä maakuntakeskuksissa. Tampereen tuomiokirkon tammisunnuntain konsettitailaisuuteen olen tavannut Pyhän Konstatinus Suuren ritarikunnan jäsenenä osallistua, mutta tällä kertaa olen saanut kotivierailukutsun Keuruulle ja noudatan jo viime vuoden lopulla esaitettyä pyyntöä.

Olen saanut kunniatehtävän siunata monia vapaussotureita haudan lepoon. Olen saattanut Multian, Haapamäen ja Keuruun viimeiset vapaussoturit viimeisillä matkoillaan sen maan lepoon, jota he ovat olleet nuorina miehinä vapauttamassa. Nämä ajatukset lausuttiin vapaussodan veljien suulla, kun he laskivat havumiekan vapaussoturin avoimeen hautaan arkun päälle. Nämä miehet ovat poistuneet Keurusseudulta jo viime vuosituhannen puolella. Kunnia heidän muistolleen.

Kohta ovat poissa myös viime sotiemme veljet. Vielä voimme tehdä joatian heidän hyväkseen. Minulla on Ylivieskassa kohta 95-vuotta täyttävä Martti-eno. Hän on Syvärin, Ihantalan ja Lapin sodan veteraani. Häneltä haluan vielä kuulla historiaa, mille kohta ei ole enää kertojia keskuudessamme.