8.2.07

Perintövero poistettava viipymättä


Haluan painottaa perintöveron poistamisen tärkeyttä lähiomaisilta. Tällä toimella turvataan suoraan PK- perheyrittäjyyttä ja maatalouselinkeinoja. Monet perheyrittäjät joutuvat joko kokonaan lopettamaan, tai lakkaavat investoimasta yritykseensä peläten kohtuuttomia perintöveron kustannuslisiä. Katson, että perintöveron poistamisella vähennettäisiin työttömyyttä ja valtio hyötyisi pienenevistä työttömyyskustannuksista ja työllisyyden parantuessa tuloveroista. Olen jättänyt perintöveron poistamisesta kolme lakialoitetta eduskunnan käsiteltäväksi.
 
Myös metsäomaisuuden kohdalta tulee perintövero samassa yhteydessä poistaa lähiomaisilta, koska nykyisellään perintöveron vuoksi joudutaan hakkaamaan vastoin kestävän metsänhoidon periaatteita keskenkasvuista metsää. Menettäjinä ovat erityisesti maaseutu ja taantuvat taajamat ja kaupungit, juuri ne alueet ja paikkakunnat, joihin valtion tulisi erityisesti panostaa elinkeino- ja yrityspoliittisia tukitoimia. Siksi on varsin perusteltua poistaa perintövero kokonaan ensimmäisen perintöveroluokan kohdalla aina kahden miljoonan euron perintöveron alaiseen omaisuuteen saakka.

Perintö ja lahjaveron poistaminen  lähiomaisilta ja muilta 1. perintöveroluokkaan kuuluvien osalta välittömästi. Tästä saatavien kokemusten pohjalta tulisi harkita perintöveron alentamista ja kohtuullistamista jäljempänä myös muissa kyseessä olevan veron veroluokissa.


 

Ei kommentteja: