13.3.07

Valtiopäiväien päättäjäisissä

Tänään tiistaina 13.3.2007 päättyivät valtiopäivät. Päivä oli talvisodan vuosipäivä. Me tämän päivän suomalaiset saamme tehdä työtämme isänmaamme hyväksi rauhan aikana. Siitäsaa olla kiitollinen ja kunnioittaen muistaa viime sodan sukupolvea. Pian 91-vuotta täyttävä äitini oli ilmavalvontalottana talvisodan aikana. Edesmennyt isäni oli Kollaan taistelija, joka haavoittu Ulismaisissa 6.3.1940 ja oli loppuikänsä sotainvalidi. Hän taisteli kuuluisassa "Marokon Kauhun", kapteeni Juutilaisen komppaniassa.
 
Valtiopäivien päättjäiset alkoibvat ekumeenisella jumalanpalveluksella Helsingin tuomiokirkossa, jossa piispa Voitto Huotari saarnasi. Sitten olivat televisioidut päättäjäiset istuntosalissa. Nyt iltamyöhällä työskentelen vielä työhuoneessani, lähden aamulla neljältä kohti Keski-Suomea
 
Kiitos teille äänestäjät päättyneistä valitiopäivistä, teidän tahdostanne riippuu, olenko seuraavilla mukana. Itse olen valmis taistelemaan isänmaan ja ihmisen puolesta, se on helpompaa kuin vanhemmillani viime sotien aikan ja raivaaja- ja rakentajavuosien aikoina ja kovaa työtä elämä maatilalla on heille ollut kaiken aikaa. Siksi haluan vaalia ja viljellä syntymäkotiani Multialla kaiken muun rinnalla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemmpiä loppurutistukseen
Toivotan onnea suraavalle kaudelle - kyllä se siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Pitäis tuota susikantaa vähän harventaa..