8.4.07

Pääsiäisenä 2007

 Pääsiäistervehdys!
 
Tänään on ensimmäinen pääsiäispäivä. Olin 91-vuotiaan äitini ja vanhemman tyttäreni Soilen kanssa Haapamäen kirkon pääsiäisjumalanpalveluksessa tänään. Haapamäen kirkkokuoro oli valmistanut jälleen runsassisältöisen ja raikkaan ohjelmistonsa sananjumalanpalvelukseen. Kiirastorstaina olin ehtoollisenajon avustajana ja tekstinlukijana Haapmäen iltakirkossa. Pitkäperjantaina olimme vaimoni Seijan kanssa mukana Haapamäen kirkon sananjumalanpalveluksessa. Pääsiäiseen kuuluu kristillinen sanoma, joka kuuluu kirkkovuoden jokaiseen aikaan.
Jeesus on ylösnoussut! Kuolemalla on vain voitto ajallisesta elämästä. Jeesus on ylösnousemuksellaan voittanut kuoleman. Siksi meillä on toivo, joka täyttyy Jumalan valitsemana hetkenä, kun kaikki luodaan uudeksi.
 
Pitkäperjantain uutiset myös kertoivat Lapuan hiippakunnan emerituspiispan Eero Lehtisen kuolemasta 95-vuoden iässä. Hän oli vihkimässä minua papiksi kesäkuun alussa 1972 ja hänelle suoritin pastoraalitutkintoa hänen kesäasunnollaan Kuortanejärven rannalla juhannuksen suvessa 1974. Sodan ajan mies Eero Lehtinen opetti sanan toivo Pyhässä Raamatussa merkitsevän ylipäällikön käskysanaa, joka täyttyy ajallansa. Näin kristillinen toivo on sidottu maan ja taivaan Luojan tahtoon. Kyse ei ole meidän tunteistamme, vaan paljon suuremmasta asiasta, maan ja taivaan Luojan käskysanasta.
 
Pääsiäislauantaina olin sytyttämässä maakuntamme Keski-Suomen suurinta pääsisäiskokkoa Pihlajavedellä.
Pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Siksi pääsiäisen aikaan on täysikuu. Nyt kuitenkin kuun nousu horisonttiin tapahtui vasta yömyöhällä ja kokolle tullut satapäinen yleisö jäi ehkä ihmettelemään, kun sanoin kuun pian nousevan. Vanhasta kunnon Almanakasta olisi pitänyt minun ennalta tarkistaa kuun nousun ajankohta, jotta olisin voinut sanoa tarkan ajan.
 
Nyt olen pian lähdössä Kuhmoisiin tapaamaan vaimoni iäkästä isää ja tyttäreni saa tavata sotaveteraani-isoisäänsä. Yöllä luin Vänrikki Stoolin kertomuksia ja ajattelin, että viime sotien sukupolvi ansaitsee kaiken kunnioittuksen ja tuen niin kauan kun heitä on keskuudessamme. Heidän muistonsa ei saa koskaan himmetä.
 
Hyvää Pääsiäistä!

Ei kommentteja: