1.5.10

Vappuiltana 2010

Vappu on joutunut jo iltaan. Päivällä olin puhumassa Haapamäen eläkeliiton perinteisessä vappujuhlassa Haapamäen Suojalla. Oli jälleen hienoa kaikki se ohjelma, mihin oman kylän osaajat pystyvät. Puheessaani en käsutellyt politiikkaa, en edes ensi vuonna tulevaa takuueläkettäkään, vaikka se onkin kaikkein pienituloisimmille eläkeläisille merkittävin parannus vuosikymmeniin. Eläke tulee olemaan minimissään yli 860 euroa kuussa. Eihän sekään ole paljoa, mutta on tavattoman monia minunkin lähipiirissäni, jotka eivät nyt saa läheskään tätä.
 
Puheeni käsitteli vapun taustaa kirkilloisena pyhänä, Valpurin muistopaivänä aina 1700-luvulle asti. Samoin otin esille vapun historiaa laajemmaltikin ja myös toin sekä eurooppalaista että amerikkalaista taustaa vapunpäivälle. Toki valotin suomalaisenkin vapun olemusta kevään juhlana, johon maamme eteläisimmillä ja lounaisimmilla seuduilla liittyi karjan uloslaskeminen. Toki ei maisemissa tuolloin paljon vihreää varmaankaan ollut, mutta jos heinät olivat loppu, oli pakko laskea karja ulos.
 
Kun meillä Multialla oli karjaa, se laskettiin ulos vasta toukokuun lopulla ja joskus vasta ihan kesäkuun alussa, koska koulun loputtua olin ennättänyt laittaa aidat kuntoon ja valvoa äitini kanssa uloslaskettua karjaa. Illan suussa kävin kuntoilunkin merkeissä vesomassa pajuja pellon ojista. En paljoa tulosta saanut, mutta olipahan kuntoilua osaltani.
 
Huomenna 4. pääsäisen jälkeisenä sunnuntaina olen hartaushetken puhuja Kuoreveden kirkossa kello 15.00. Tämä on samalla Keski-Suomen Keskustan maakunnallinen kirkkopyhä. Pidän arvokkaana tämän kirkkopyhäkäytännön vaalimista. Elämme edelleen pääsiäisaikaa. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta kuuluu yhä.

Ei kommentteja: