10.11.10

Keski-Suomesta ei saa enää poistaa valtion virastoja

Olen kysynyt kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, miksi valtionvarainministeri vastoin Keski-Suomen Liiton ja palvelualueidensa kuntien ja kaupunkien lausumia pitää kiinni Keuruun ja Äänekosken verovirastojen sulkemisesta. Samoin kyseenalaistan, onko kuntien ja jopa maakuntaliiton lausumilla mitään merkitystä, kun valtionvarainministeriö tekee päätöksiä Helsingissä.

Mikäli nämä lakkautukset toteutuvat katson, että tuloksena seudullisten valtion palvelutaso laskee ja elinkeinoelämän kehittyminen vaikeutuu merkittävästi Äänekosken ja Keuruun seutukunnissa. Verotoimistojen palvelu on kuitenkin paljolti vuorovaikutteista neuvontaa, joka toteutuu parhaiten paikan päällä.

Samassa kirjallisessa kysymyksessä edellytän hallitukselta toimia, jotta Jämsän ja Saarijärven maistraatteja uhkaavat lakkausuhat peruttaisiin, koska maistraattien lakkautukset merkitsisivät valtionhallinnon seutukunnallisten työpaikkojen menetyksiä. Samoin maistraattien palvelutoimipaikkojen menetys etäännyttäisi fyysisesti palvelujen tarvitsijoita asiointipaikoista ja tämä merkitsisi pidentyviä asiointimatkoja. Valtion hallinnon toimipaikat ovat myös osa seutukuntien imagoa itse palvelujen tarjonnan ohella.. Liittyen maistraattien lakkautusuhkiin olenkin tehnyt myös toimenpidealoitteen näiden uhkien poistamiseksi.

Kansanedustaja Lauri Oinonen

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Lauri

Olen syvästi pettynyt.

Löitte rankasti alle 25 vuotiaitten oikeutta ansioon heidän vaikeammassa iässään. Vertaa Vanhasen lakiin , jossa ikääntynyt saa 650 euroa kansan eläkettä ja nyt nuoret alle 300 euroa. Tämä raippalaki syrjäyttää tosi pahasti vaikeissa oppimishäiriöissä olevia, joiden ICF-luokitusten mukaan pitisikin saada jopa kuntoutusrahaa Kelalta. Tuo laki jopa loukkaa vahvasti kansalaisoikeuksia terveydenhoidon ja koulutuksen saamisessa elämän vaikeammassa kehitysvaiheessa.

terveisin Eero Saastamoinen, Keuruu