9.7.13

Edellytyksiä etsittävä puolustusvoimien toiminnoille Keuruulle (painovirheiltä korjattu versio)


Edellytyksiä puolustusvoimien toiminnoille etsittävä Keuruulle


Kolme keuruulaista Keski-Suomen liiton valtuutettua, allekirjoittanut, Onni Haapala (kd) ja Harri Oksanen (ps) jättivät 3.5.3013 aloitteen keski-Suomen liitolle puolustusvoimien ntoimintojen jatkamisesta Keuruun varuskunnan alueella muiden ja siirrettä'vien toimintoijen merkeissä, vaikka
Pioneerirykmentin toiminnat siirrettäisiin viime vuonna hallituksen päätöksen mukaan muualle.

Aloitteessa esitettiin mm. puolustusvoimien urheilukoulun sijoittamista Keuruulle hyvien ja valmiiden liikunta- ja urheilufasiliteettien luokse. Lähellä on myös Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta. Tämä voisi tapahtua Keuruulla jonkun muun joukko-osaston alaisuudessa niin haluttaessa.

Keuruulla ovat eräät Suomen puolustusvoimien uusimmista toimitiloista, joiden mielekäs hyödyntäminen on muutoin käytännössä mahdotonta kuin niissä tarkoituksissa, joita varten ne ovat rakennetutkin. Tiloja löytyisi myös Lahdesta siirrettäväksi päätetylle Asekoululle eri toimintoineen ja synergiaetuja olisi saavutettavissa myös Keuruun Kalettomalla olevien varikkotoimimntojen kanssa.

Julkisuudessa on kerrottu Keuruun varuskunnan ampumarata-alueille suunnitellusta jopa kansainvälisestä ampumaurheilun keskuksesta. Tämä olisi hyvä toiminnallinen kumppani edellä esitettyjen yhteydessä. Synergiaedut olisivat kiistattomat.

Keski-Suomen maakunnan ei pidä ollenkaan käydä luovuttamaan 300+ työpaikkaa, jota varuskunnan sulkeminen Keuruulla merkitsisi. Lupauksiin kompensoivista työpaikoista tuskin uskovat edes niiden esittäjätkään enää. Keuruulla on kokemusta 1970- ja 1980-luvuilta, jolloin valtion ja erityisesti VR.n toimesta Haapamäkeä kohtasi noin 700 työpaikan menetys. 

Annetut lupaukset eivät tuoneet yhtään ainutta työpaikkaa. Historian ei saa nyt antaa toistaa itseään maakunnasamme ja jälleen Keuruun kohdalla. Jos on halua ja tahtoa, keinot puolustusvoimien toimintojen jatkamiselle Keuruulla kyllä keksitään. Tähän voidaan etsiä tueksi myös muita soveltuvia turvallisuus- ja pelastusalan toimijoita maanpuolustussektorin rinnalle yhteistyöhön kaikkien osapuolten ja terveen kokonaiskansantalouden parhaaksi.


Lauri Oinonen (kesk)
Keuruu


Ei kommentteja: