7.6.15

Liikenneyhteydet ovat kehityksen paras vauhdittaja




 
Liikenneyhteydet ovat kehityksen lähtökohta
 
Journalisti Eeva Jyrinki kirjoitti joukkoliikenteen puolesta 28.5.2015 tässä lehdessä. Perusasia kirjoituksessa osuu asian ytimeen, runsas ja toimiva sekä eri vaihtoehtoja sisältävä joukkoliikenteen tarjonta on Keuruunkin ja ympäristön myönteisen imagon ja kehityksen perusasia. Linja-auto ja junaliikenne yhdessä ovat meidän mahdollisuuksiamme.
Oikein ymmärrettynä nämä molemmat tukevat ja vahvistavat toisiaan. Kun on toimiva joukkoliikenne, kohenee tieverkostokin paremmin.
 
Tämä tajutaan eteläisessä Suomessa. Liikennepolitiikka nähdään siellä tärkeimpänä kuntien kehitystekijänä. Siksi myös
poliitikkojen toimesta aktiivisesti ohjataan valtion investointeja yhä innokkaampiin liikenteen kehittämiseen. Etelä-Suomessa kyse ei ole vain siitä, kuinka minimitekijöiden puitteissa päästään jotenkin siirtymään paikasta toiseen. Siellä yritystoimintaa, rakentamista ja elinkeinoja halutaan ensi sijaisesti ja ennakoivasti edistää liikennepolitiikalla kaikkien liikennemuotojen ja niiden mahdollisuuksien avulla.
 
Keuruulla oli 1960-luvulla tehty hyvin innovatiivinen rakennuskaava Haapamäelle. Muutaman minuutin kävelymatkan päähän asemalaitureista olisi rakennettu kerrostalojen taajama, josta junalla olisi tunnissa päästy sekä Tampereelle että Jyväskylään ja runsaassa tunnissa Seinäjoelle. Haapamäestä olisi kehittynyt näiden maakuntakeskusten maaseutuympäristössä oleva asuinlähiö. Yhteydet olisivat toki ulottuneet Keuruun keskustaankin. Liikenteen nopeuttaminen Orivesi-Haapamäki-Seinäjoki radalla olisi toteutettavissa suhteellisen vähäisin parannuksin ilman sähköistämistäkin.
 
Mahdollisuudet ovat yhä olemassa, maantiede ei ole muuttunut mihinkään. Etelä-Pohjanmaalta  esitetty ajatus nopeasta "metsämetrosta" raiteillamme on innovatiivinen. Tätä ajatusta on perusteltu, jotta työssä ja eri opinnoissa käynti onnistuisi päiväseltään Jyväskyläänkin. Kun nyt on käynyt myös valitettavasti selväksi maakuntavaltuustossa 8.5.2015, että valtatien 18 rakentaminen ei sisälly Keski-Suomen liiton kärkihankkeisiin huolimatta meidän Keurusseudun maakuntavaltuutettujen aloitteesta, on aihetta ottaa olemassa olevien ratojen liikenteen kehittäminen voimakkaasti esille.
 
Myös puutavarakuljetukset on perusteltua pyrkiä keskittämään raiteille, missä se vain on mahdollista, jotta maanteittemme kunto kestäisi paremmin. Keski-Suomen tierahat on kärkihankkeissa lähivuosille osoitettu Ääneseudulle, nelostielle ja ysitielle. Kärkihankkeiden rinnalta Multian kunnanjohtaja Pyökkimies on kiitettävästi seutumme parhaaksi onnistunut niukkuutta jaettaessa saamaan teiden kunnon välttämättömän kunnostusrahoituksen Väätäiskylästä Saarijärvelle ja Multialta Uuraisille meneville maanteille.
 
Lauri Oinonen
 
 

Ei kommentteja: