8.11.15

Isänpäivänä 8.11.2015

Isänpäivä on jo illassa. Aamupäivällä kävin Keuruun kirkossa kello 10 messussa. Päiväsaarnan piti minulle pitkältä ajalta tuttu henkilö Erkki Helle ELY:n edustaja. Aiemmin hän on vieraillut useita kertoja myös Haapamäen kirkossa SLEY:n edustajana.On hyvä nähdä, että hän haluaa myös eläkeiässä olla Jumalan valtakunnan työssä ja vierailla seurakunnissa puhujamatkoilla.

Ostin häneltä Päivän Tunnussana kirjoja sekä itselleni että joululahjoiksi. Isäni ja äitini haudalla Multialla palaa kolem hautakynttilää. Yksi saattaisi olla ekologisempi ratkaisu, mutta kolme muistuttaa pyhästä kolminaisuudesta Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Jpo kasteessa kolminaisuus "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" on lausuttu kohdallemme ja hautaansiunaamistoimitus päättyy Herran siunauksen sanoissa kolminaisuuteen "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Näin koko elämämme on suljettu pyhään kolminaisuuteen. Olemmeko huomanneet tätä?

Olen kiitollinen isälleni paljosta. Hän kovalla työllä ja uskalluksella hankki jo Karjalassa Lumivaarna Ihalan kylältä tilan, joka välittömästi jäi jo talvisodan menetyksessä rajan taakse kuten myös syksyllä 1944. Isäni oli Kollaan veteraani talvisodan ajoilta ja Sallan, Rukajärven, Kiestingin, Valkeasaaren, Lempaalan ja Ihantalan veteraani jatkosodan vuosilta.  Jatkosotaan Karjalan miehet lähtivät peräpohjalaisten kanssa sallan rintamalle, koska Jaakkiman ja Lumivaaran väki oli evakuoitu Tornion seuduille. Jatkosodan jälkeen isäni oli kotirintaman tehtävissä mm. Naarajärvellä. 

Sotien jälkeen kaikki oli menetetty, ei ollut omaa hevostakaan. Mutta pian isäni hankki hevosen tuomaan toimeentuloa ajotyön kautta. Isäni muutti äitini kanssa Multian Riuttakoskelle 1.5.1947 ja aloitti kotitilamme asumisen, raivaamisen ja rakentamisen. Mukana oli isäni valkoinen hevonen "Valkko" ja kaksi ayrshirelehmää "Reivitär ja Menestys" sekä hieho "Talvikki".

Isäni on tehnyt upean ja kunnioitettavan elämäntyön sodan vuosina eturintamalla ja rauhan ajan työn Karjalassa synnyinseurakunnassaan Jaakkimassa ja Lumivaarassa ja sitten Multialla. Isäni elämä päättyi äkilliseen keuhkoveritulppaan kodissamme Multian Riuttakoskella 9.8..1962 52 vuoden iässä. Kynttilät palavat nyt kiitoksena haudalla ja antavat elävää valoa toivon ja ylösnousemuksen merkkinä.

Ei kommentteja: