26.12.16

Lumivalkeata Joulua ja Tapaninpäivää!

Tapaninpäivän aamulla 2016


Kirjoitan Haapamäellä tapaninpäivän aamulla kuunnellen radion ykköskanavalta keskiaikaisia joulululauluja. Vielä pimeä kylläkin tievalojen valaisema maisema on juuri satanneen lumen valkoinen. Haapamäellä ja Multialla on koko joulunaika jo advenntiajalta lähtien ollut luminen.

Neljännen adventian alla käydessäni Uuraisilla kaiken kansan joulujuhlassa olivat pakkassäässä Multian vedenjakaja-alueella Peuralan kylällä tien varren kuuraiset puut ainutkertaisen hieno näky. Vedeksi sulaessaan vesipisarat valitsevat noissa maisemissa merekseen joko Suomenlahden Päijänteen ja Kymijoen kautta tai Pohjanlahden Keurusselän, Näsijärven ja Kokemäenjoen kautta.


Multialla jopa nuori metsurikoulun oppilasharjoittelija koki Riuttakoskella viime viikolla olevan lunta liiaksi metsään aikomalleen oppilasharjoittelulle. Lunta oli noin 20 cm metsässä. Suojasäät tosin vähensivät tuota, mutta maisema on ollut luminen. Lumiraja havaintoni mukaan menee radan varressa Vilppulan vaiheilla, eteläpuolella on ollut ns. musta joulu. Junassa lupasinkin eilen Juupajoelta tulleelle nuorelle miehelle, joka valitti mustaa maisemaa. että ennen Haapamäkeä tulevat lumivalkeat maisemat.


Nyt tapaninpäivänä kohta lähden Multialle. Minulle kirkkoherra Seppo Rahkonen uskoi tapaninpäivän sananjumalanpalveluksen papin tehtävät kuten seuraavan toisen pääsiäisen ja juhannuspyhienkin osalta. Multian kirkon tapaninpäivän tehtävistä on tullut jo osaltani perinne.

On hienoa, että Multialla väkeä,jotka haluavat tulla kirkkoon tapaninpäivänäkin. 


Kanttorin sijaisen ja entisen Varkauden seurakunnan kanttorin Tapio Rekolan kanssa sovimme vielä jouluiset virret alkuun ja loppuun Multian kirkon jumalanpalvelukseen, vaikka pyhän sanoma on ensimmäisen kristityn marttyyrin Stefanuksen muistolle ja siksi liturginen väri on vaihtunut joulun valkoisesta punaiseksi. Vuoden viimeinen 52.kalenteriviikko on myös alkanut.


Haapamäen ja Multian lumen vitivalkoisten maisemien keskeltä Hyvää Joulua tapaninpäivänäkin!

Ei kommentteja: