Uudenvuodepäivän iltakävelyllä Helsingissä

Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Huomenna ja ylihuomenna olen liikkeellä pääkaupungissa Haapamäen kautta kulkevien ratojen merkeissä. Internetistä löytyi sattumalta yllättävän miellyttävä sivu: junamatka-ajat Helsingistä kaupunkeihin. Ylimpänä ja ensimmäisenä olivat Haapamäen yhteydet! Alapuolellta lista jatkui Hämeenlinnan yhteyksillä jne. 

Jotta junaliikenne kehittyisi on mielestäni tarpeellista käydä saamaan kaikkien Haapamäen neljään suuntaan olevien ratojen status TEN (TransEuropeanNetwork) luokkaan. Mitenkään helppoa tämä ei suinkaan ole, kun on tahoja, jotka haluaisivat poistaa ratojemme tulevaisuuden kokonaan ja keskittyä pelkästää TEN-ratoihn.

Mutta radoillamme on erittäin suuria vahvuuksia olemassa olevina ratoina ja kansainvälisinä MittNorden ja Green Corridor itä-länsi suuntaisina liikenne- ja logistiikkakäytävinä sekä Pohjanmaan pääradan itäisenä raideparina. Haapamäen realistiset vahvuudet ovat suuremmat kuin Jäämeren eri ratavisoiden ja Helsinki-Tallinna tunneliradan.

Jotta en olisi matkasta väsynyt asioita hoitaessani, tulin jo aiemmin. Apunani on erään ministerin "oikea käsi", jota oli aikoinaan hänen asioissaan auttanut eduskunta-avustajani ja aiempi Keuruun kaupungin elinkeino- ja matkailujohtaja Matti Ruuska. Nyt hän haluaa auttaa minua oikeaksi kokemassaan asiassani, vaikka ei toimikaan Liikenne- ja Viestintäministeriössä.

Nyt uudenvuodeniltana kävin Alppilan kirkon messussa, yllättävästi kirkkokahvien pöydässä oli keuruulaissukuisia lähtökohdiltaan olevia. Kun sää oli hieno, päätin kävellä hieman kaupungilla, johon ei superhektisen eduskuntatyön parista aikaa löytynyt. Kansanedustajan työhän ulottuu myös maakuntaan ja sisältää valtakunnallisia ja kansainvälisiäkin ulottuvuuksia paljon enenmmän kuin suuri yleisö tietää.

Nyt oli hieno uudenvuodenpäivän ilta. Kävelin tietoisesti samoja reitteja kuin sotaväkiaikanani

sotilaspapeiksi koulutettavien kurssilla Haminasta Helsinkiin saapuneena uudenvuodenpäivän illalla Katajanokan Merikasarmllle komennuksella Kaartin pataljoonan mennessäni. Nyt Merikasarmi on Ulkoministerön tiloina ja joukko-osasto on Kaartin Jääkärirykmentti-nimisenä Santahaminassa. Kaartin pataljoonan komppanioista toinen on tunnettu juhlatilaisuuksien lippukomppaniana edelleen. Erikoisalojen sotilaat,kuten mm. lääkärit, papit, kemistit, fyysikot ja valmiiden puuttuessa näiden alojen opiskeljat sijoitettiin sitten toiseen pataljoonan komppaniaan eri joukko-osastoista erikoiskoulutusjaksolleen komennettuina. Auto- ja kuljetusmiehet olivat tuolloin Mechelininkadun kasarmilla Autopataljoonassa. Nyt kaikki ovat Santahaminassa.

Kun sotilaspapiksi koulutettavana teoriassa 1.vuoden mutta tosiasiass 0-vuoden teologian opiskelijana kuljin armottoman kireässä liki -30 asteen pakkassäässä mereltä käyvässä tuulessa silloinkin uudenvuodenpäivän illassa jouluista Aleksanterinkatua, pidin päämääränä kävellä kerran samaa katua sotilaspapin virkapuvussa. Jumala johdatti asiat niin, että tämä tapahtui ja nopemminkin kuin olin tavoittelemassa. 

Eri koulutustapahtumat toivat usein noihin maisemiin, mutta yleensä oli aina kova kiire. Hienona hetkenä jäi mieleeni toukokuinen sunnuntai-iltapäivä kohta 30 vuotta sitten

kevätsäässä, eikä ollut kiirettäkään, olin menossa menossa Suomen neljännen kenttäpiispan Viljo Remeksen virkaansiunaamistilaisuuteen Tuomiokirkkoon.

Kenttäpiispa  nimitys tuli jatkosodan aikana, kun marsalkka Mannerheim näin päätti aiemman sotarovastin nimettävän kenttäpiispaksi ja rinnastettavan kenraalimajuriin sekä samalla marski päätti kenttärovastin rinnastuksesta everstiluutnanttiin ja sotilaspapin rinnastuksesta majuriin. Mannerheimin ansiosta kirkollinen työ sai vankan aseman

Puolustusvoimissa jatkosodasta lähtien. 

Nyt neljänne adventin aattona ennen joulua saavuin Helsinkiin Lähetyskirkkoon ollakseni läsnä hyvän esimieheni kenttäpiispa (evp) Viljo remeksen siunaustilaisuudessa. Halusin tulla kunnioittamaan esimiestäni, joka tuki, kannusti, rohkaisi ja puolusti minua tehtävissäni. Nämä ajatukset lausuin laskiessani purppuranpunaista ruusua hänen sotalipulla verhotun arkkunsa äärelle. Halusin tulla myös tähän siunaustilaisuuteen.

Muistohetkessä muutamalla lauseella toistin kiitokseni hyvää esimiestäni kohtaan. Presidentti Martti Ahtisaari piti tilaisuudessa erittäin lämpimän muistelupuheen Viljo Remekselle. Sen kuultuani ajattelin, että hän olisi ansainnut toisenkin presidenttikauden.

Toinen unelma varusmiehen kävelyssäni oli se, että tulen astelemaan kansanedustajana Helsingin kaduilla. Sekin toteutui, mutta ei niin pian kuin olisin halunnut. Nyt tänään tulivat mieleeni myös monet Keski-Suomen läänin maaherran uudenvuodenpäivän vastaanotot, joihin sain kutsut maaherrojen Artturi Jämsenin (joka halusi minusta eduskuntatyönsä jatkajaa, ei toteutunut heti mutta ajallaan), Kauko Sipposen ja Kalevi Kivistön aikoina, kunnes sitten maakunnalliset läänit lakkasivat. Kun viisi suurlääniä sitten tuli, halusin noudatta myös silloin Keuruun kaupungin edustajana. Turku oli yksi näiden matkojen kohteita Rauno Saaren jäädessä ainoaksi Länsi-Suomen läänin maaherraksi.

Varusmiesajan kireän pakkassään ja merituulen purevassa viimassa Aleksilla kävellessäni ihmettelin, minne meni kadulla sotilasasuuni nähden kevytpukeista juhlaväkeä, naiset ohuissa läpinäkyvissä nailonsukissaan ja piikkikorkoavokkaissaan tuossa säätilassa? Olisiko Helsingin kaupungintalolla ollut jokin vastaanotto? Tai olisiko ollut jossakin lähettyvillä perinteinen puolustusministerin vastaanotto, joille sain kutsun kansanedustajavuosinani, paitsi tsunamin jälkeisenä uudenvuodeniltana, jolloin vastaanotto peruttiin. Nämä menivät myös päällekkäin Länsi-Suomen läänin maaherran kutsutilaisuuden kanssa, jouduin valintatilanteeseen ja ratkaisin asian vuorottelulla.

Iltakävelyllä Aleksilla ja muilla varusmiesaikani kaduilla ajatukset palasivat aikaan, jolloin oli unelmia ja jotka myös aikanaan toteutuivat. Edelleen on unelmia. Tulevaisuutta tehdään kullisessakin nykyhetkessä.

Hyvää ja Onnellista Vuotta 2017!