6.1.17

Loppiasaamulla 2017

On loppiaisaaamu Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017. Ulkona on vielä pimeää ja Haapamäellä on -26 pakkasta. Vaikka laitoin sähköpistokkeeseen auton moottorilämmittimen, jännitän hieman sitä lähteekö autoni käyntiin, kun olisi lähdettävä Keuruulle loppiaisen messuun ehtoollisenjaon avustajaksi.


Tänään Keuruun kirkossa on juhlamessu kirkkoherra Ossi Poikosen 60-vuotissyntymäpäivän johdosta ja ehtoollista on jakamassa kuusi henkilöä. Ossi Poikonen toivoi lehdessä kirkon tulevan täyteen. Se merkitsisi tuhatta kirkkovierasta. Monet haluavat tulla pidetyn kirkkoherran juhlamessuun, mutta luulen pakkasen estävän kirkkoon lähtemisiä.


Juhlamessun jälkeen on lähetyslounas, jossa päivänsankari toivoo puheiden sijaan runoja tai lauluja lyuhyesti tervehdykseksi. Kun vien kaupungin tervehdystä, mietin millaisen runon tekisin. Mutta mukaan kutsumani kaavoitusjohtaja Timo Määttä sanoi, että mites, jos hän teksii taikatempun? Sanoin, että sehän vasta erikoista olisikin. Toivottavasti kukaan ei pahastu tuosta, onneksi kaavotusjohtajalla on harkintaa, koska hän vastaa Keuruun vanha-lestadiolaisesta toiminnasta.


Joulun aikaan on radion ykkköskanavalta tullut paljon hyvää klassista joulumusiikkia, juuri tuli pyhäpäivän aiheseen liittyvä ranskalainen Kolmen kuninkaan marssi. Loppiainenhan on itäman tietäjien päivä ja varhaisin kristillinen joulun juhlapyhien sikermässä 300-luvulta. Seurakunnissa loppiaista vietetään myös lähetyksen pyhänä, koska tietäjät olivat juutalaisiin nähjden pakanoita.


Lähetystyö olisi parasta rauhantyötä maailmassa, jos sitä tehdään aidon sanoman merkeissä. Mutta vain harvat tajuavat tämän. Presidentti ja rauhan Nobelilla palkittu Martti Ahtisaari varmasti tietää tämän ja siksi hän suuresti arvostaa lähetystyötä ja sen tekijöitä. 


Hyvää loppiaisen pyhäpäivää! Siksi laitoin vielä ikkunoihin Haapamäellä kaikki joulun sähkökynttilät palamaan. Vielä on joulua jäljellä!

Ei kommentteja: