9.7.20

Olemassa olevat ratareitit edullisimmat




Olemassa olevat ratareitit edullisimmat raidelogistiikassa

Uutiset ovat kertoneet suurista myllerryksistä, mitkä kohtaavat matkustajia Tampereen asemalla ratapihan noin 100 miljoonan euron laajennuksesta.
Ongelmana on osaltaan läpikulkeva tavaraliikenne. Tälle olisi nyt mielekästä etsiä vaihtoehtoisia reittejä. Tampere on Suomessa raideliikenteen pullonkaula keskeisen sijaintinsa takia. Aikoinaan monia niitä toimintoja, mitkä nyt ruuhkauttavat Tamperetta, hoidettiin Haapamäen risteysasemalla. Nytkin kannattaisi katsoa karttaa ja etsiä vaihtoehtoisia reittejä raideliikenteen pullonkaulojen poistamiseksi. 

Hallitusohjelman mukaan ja ilmastopoliittisistakin syistä on otettava maamme koko rataverkosto kovaan logistiseen käyttöön ja myös jo suljettujakin rataosuuksia olisi palautettava liikenteelle. Tämä hallitusohjelman kohta avaa vaihtoehtoisia ja ennen kaikkea edullisia ratkaisumalleja veronmaksajille kovin kalliiksi tulevien kokonaan uusien ratojen rakentamisiin nähden.

Raideliikenteen pullonkaulat ovat sekä nopeasti että varsin edullisesti ja tarkoituksenmukaisesti poistettavissa ja raidelogistiikan määrät tuntuvasti lisättävissä ottamalla tai palauttamalla koko rataverkkomme kovaan käyttöön. Maamme Poikittaisrata itärajan eri rajanylityspaikoilta Pieksämäen, Haapamäen ja Parkanon kautta Poriin tarjoaisi nytkin ratkaisun poistaa monia raideliikenteen pullonkauloja. 

Tuolloin ei tarvittaisi juuri nyt Tampereen 100 miljoonan euron vuosia kestävää ja matkustajille ja koko junaliikenteelle ongelmia aiheuttavaa ratapihan myllerrystäkään. Tärinää tuottavat raskaat ja muuta liikennettä hidastavat kivihiilijunat kuten ongelmalliset kemikaalikuljetuksetkin voitaisiin ajaa  vähemmän asuttujen seutujen kautta ja enemmän ratakapasiteettia tarjoavilla radoilla, joilla ei ole ruuhkia.

Tampereen henkilöliikenteen ratapiha on sivuutettavissa, jos pohjoisen Suomen logistiikkaa haluttaisiin hoitaa myös Haapamäen kautta. Tampereen ratapihan kolmioraide antaisi tähän mahdollisuuden jo nyt. Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan liitot esittävät Haapamäen kautta kulkevien ratojen sähköistämistä ja näin ns. vanha Pohjanmaan rata tarjoaisi hyvin toimivan logistisen vaihtoehdon ilman veturien vaihtamisia ja ilman uutta raideparikilometrinkään rakentamista.

Pidän tärkeänä sujuvan, nopean ja täsmällisen raidelogistiikan saavuttamista realistisella rahoituksella kautta maan elinkeino- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Olemassa oleva rataverkkomme kovaan käyttöön kunnostettuna tarjoaa tähän nopeasti toteutettavat ja edulliset mahdollisuudet uusinvestointeihin verrattuna.


Ei kommentteja: