10.4.22

Kotoimainen ruuan tuotanto pelastettavissa


 

Nyt tarvitaan suomalaista puuta tehtaille, sahoille ja energialaitoksille. Vihdoinkin tarjoutuu mahdollisuus maaseudun elinvoiman luontaiseen lisäämiseen metsiemme mahdollisuuksilla, mutta tämä ei onnistu, ellei tämä ole metsänomistajille taloudellisesti  mielekästä. Nyt puukaupassa menee kolmasosa kauppahinnasta veroon. Tämä on huono kannustin puukaupoille.

 

Päätehakkuiden ja puun myyntiveron jälkeen ovat kustannuksina edessä metsän uudistamisen ja taimikonhoidon kustannukset. Nämä eivät kannusta puukaupoille. Energiapuukaupoissa tulot ovat jopa pienemmät kuin korjuun kulut. Tämä ei motivoi kauppoihin eikä metsän hoitotoimiinkaan.

 

Väitän, että tämä haitallinen tulppa on poistettavissa puolittamalla puun myyntivero. Tällainen ratkaisu oli toista kymmentä vuotta sitten. Vaikka tämä määräaikainen ja loppuajalta puolitettu ja kaikkiaankin vain kahden vuoden aika, tapahtui niin kuin piti. Puukauppa kävi. tehtaat pyörivät ja vienti veti, laivoja liikkui. 

Nyt nimenomaan on aihetta tehdä kuten tuolloinkin. mikäli haluamme kehittää talouttamme kaikkialla ja kaikilla aloille. Koen tämän oleva avain tukevaan ja parempaan. Kun tuontipuun määrä miltei loppuu, on opittava käyttämään omaa talonpoikiemme puuta ja tälle puulle on löydettävä hinta, millä kauppoja tulee.

 

Nyt pullonkaulan muodostava mielettömän korkea puun myyntivero on puolitettava. Tämä on tehtävä pian, jotta pyörät eivät pysähdy ja rahat kaikilta lopu.

Monet maa- ja karjatalouden yrittäjät ovat nyt avun tarpeessa ja nyt oltava mahdollisuus käyttää omia pankkeja eli metsiä. Tämän pankin käyttöön ei tarvita takaajiakaan. Metsä on monille pelastus pulaan, kun vain puun myynnin vero puolitetaan. 

 

Verottajalle tulee tällöin rahaa tätä hetkeä enemmän maakuntien rahaliikenteen kierron kautta. Tämä hyödyttää kuntia, valtiota, kirkkoa ja eläkevakuuttajiakin. Ennen kaikkea maakuntien elinvoima elpyy ja kakkien kukkaroon tulee enempi rahaa. Nyt kuntapäättäjänä ja Mhy- valtuutettuna olen varma tästä. Metsien kasvukin paranee ja se hyvän tulevaisuuden tae koko kansantaloudellemme. 

 

Lauri Oinonen

Keuruun kaup. valt. 1. vpj.

 

 

Ei kommentteja: