6.10.07

Opettajien päivä ja syntymäpäiviä

Eilen perjantai-illalla olin mukana Jyväskylässä maailman opettajien päivän maakunnallisessa vietossa. Opettajat tekevät tärkeää työtä kaikilla koulutuksen sektoreilla kaikenikäisten parissa. Todella lastentarhasta  kaikkien koluvaiheiden kautta aina ikääntyneiden yliopistoon asti. Tunnustus opettajille! He tarvitsevat kansanedustajienkin  tuen työhönsä!
 
Tänään lauantaina yritin olla Multialla aamupäivällä traktorin kanssa töissä. Aikaansaannoksia tuli, mutta ei toivottuja. Heti alkuunsa meni työntövarsi poikki hitsatusta liitoskohdasta ja kohta myöhemmin nivelakseli. Kuka arvaa, mitä työtä yritin tehdä? Vastauksen voi lähettää sähköpostilla: lauri.oinonen@eduskunta.fi.
 
Epäonnistuneen työnteon yrityksen jälkeen olivatkin vuorossa kolmet syntymäpäivät. Maakuntamme ministerin Mauri Pekkarisen 60-vuotispäivät aloittivat. Vein entisen kaupunginsihteerin, kunnallisneuvos Olli Haapasen kanssa Keuruun kaupungin onnittelut ja kohta perään olin viemässä Keski-Suomen kansanedustajien tervehdystä kollegoitteni kera. Sitten oli äitini lähinaapurin Sylvi Viitasen 85 vuotispäivillä Keuruun keskustassa uudessa ravintola Mirjamissa ja kunniatehtäväni oli juhlapuheen pito. Kolmas merkkipäivien viettäjä oli 60-vuotias Ahonen, keuruulaisen urheilun suuri vaikuttaja.
 

Ei kommentteja: