9.10.07

Tervehdys PN:n Liettuan matkalta

Olin nyt maanantaina ja tiistaina takaisin tullen Liettuassa Vilnassa Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunnan edustajana ilmastokysymyksiä käsittelevässä seminaarissa. Mukan oli osallistujia kaikista Baltian maista sekä useita parlamentaarikkoja Valko-Venäjältä. Viime mainitun maan osallistujat olivat pääosin opposition edustajia, mutta mukana oli myös yksi hallituspuolueenkin edustaja.
 
Oma osuuteni oli eilen iltapäivällä Suomen puheenvuoron pitäminen. Asiani oli suomalaisen bioenergian esilletuominen. Erityisesti korostin uusiutuvan puuenergian monia käyttötapoja. En ole aiemmin Liettuassa käynyt, mutta lentokoneesta katsoen maassa näytti olevan enemmän metsiä kuin olin olettanut.
 
Iltapäiväksi ennätin eduskuntaan sekä täysistuntoon että myös tapaamaan yrittäjäyhdistys Kipinän edustajia Jyväskylästä.
Heill oli voimakasta ja tärkeää asiaa liittyen niihin katkeriin kokemuksiin, joita 1990-luvun lama pankkikriisi aiheuttivat. Nyt tulisi heidän asioihinsa saada myönteinen huomio päätöstyen teossa.

Ei kommentteja: