16.10.07

Talvirenkaat vai ei vielä?

Tämä aika vuodesta on sitä aikaa, jolloin ei oikein osaa sanoa, tulisiko jo laittaa talvirenkaat vai  ei auton alle. Omaan ajokkiini vaihdoin talvirenkaat jo alle koska kesärenkaiden pito näytti kyseenalaiselta. Laillisuuden renkaat toki vielä täyttivätkin, mutta katsastusmiehet olivat jo kesällä huomauttaneet minulle renkaiden pidon vähentyneen. Siksi teinkin homman hyvissä ajoin ja vaihdoin talvirenkaat alle. Tosin puolet kyseisistä talvirenkaista saavat vaihtua uusiin talven aikana, koska lukuisat ajokilometrit ovat niitä rajusti höylänneet.

 

Ajan vuosittain keskimäärin 40.000 kilometriä ja vaalivuotena vielä enemmän, joka tarkoittaa n. 70000 kilometriä. Tällä tavoin Keski-Suomen teiden kunto tulee hyvin testatuksi ja tutuksi kautta maakunnan. Kun minulle soitetaan jostakin tieongelmasta, voin todeta oman kokemukseni kyseisellä tiellä. Tiedän myös sen, että maakuntamme tieverkoston ylläpitoon ja kunnostamiseen tarvitaan kipeästi lisää rahaa. Jo pelkästään liikenneturvallisuus vaatii tätä. Turvallisuudesta ei tulisi tinkiä. Onnettomuudet tulevat kalliiksi ihmishenkien menetyksien lisäksi.

 

Lisäksi on muistettava, että tärkein toimija turvallisuuden kannalta on aina tiellä liikkuva itse.

Liian usein näkee niitä, jotka liikenteessä ottavat hurjia riskejä ajamalla ylinopeutta ja tekemällä liian täpäriä ohituksia. Turvavälin muistaminen tuntuu myös unohtuneen monilta. Olisi muistettava, että vaaratilanteessa turvaväli voi pelastaa hengen ja vakavalta loukkaantumiselta.

 

Nopeus ja reaktiokyky on laskettavissa ja näitä fysiikan lakeja olisi hyvä kunnioittaa liikenteessä. Ne, jotka  kuvittelevat olevansa muita parempia autoilijoita saavat muistaa, että liikenteessä tulisi ottaa silloin entistä tarkemmin myös nuo "huonommat" kuskit huomioon ja noudattaa onnettomuuksia ennaltaehkäisevää liikennekäyttäytymistä.

 

Liian kova kiire kun  saattaa pysäyttää matkan ja ajan lopullisesti. Hurjastelu ei ole sen arvoista, että laitetaan elämä peliin!

 

Toivotan kaikille turvallista ja mukavaa ajomatkaa - Ollaan ihmisiksi siellä ratin takana!

Ei kommentteja: