19.11.07

Maanantai-iltana 19.11.2007

Tänään vahvistui jo eilen tullut tieto TEHY:n lakkouhan päättymisestä. Kaikille ja ennen kaikkea potilaille ja hoitoa tarvitseville on hyvä, että uhannutta lakkoa ei tullut. Lakkoon valmistautumisesta on jo ennättänyt tulla tiettyjä kuluja, mutta nämä ovat vähäistä sen rinnalla, mitä kaikkea lakko olisi merkinnyt.
 
Hoitajille palkankorotus on ansaittu ja he myös uutisten kuvissa kokivat pallkojen korotukset hyvänä. Tapasin tänään synnyinpitäjäni Multian kunnanvaltuutetun. Hänen näkökulmansa oli palkankorotusten vaikutus kunnan veroprosenttiin. Vaikka valtio tulisi kunnille apuun, kuten pidän aivan välttämättömänä, paineet jo muutonkin kireään kunnallistalouteen ovat kovat. Lakonuhan aikana suuri yleisö ainakin mediassa antoi lupaukset verojen korottamiselle, kunhan vain hoitajille saadaan palkkoja korotettua. Onko mieli sama, kun verot sitten nousevat. Sama paine aivan varmasti terveyspalvelujen maksuihin. Tällöin pidettävä määrätietoisesti huolta, että eläkeläiset ja muut pienituloiset eivät joutuisi  nyt tapahtuneiden palkankorotusten maksajiksi.
 
Pitäisi etsiä keinoja estää ylisuurten optioiden ja osinkojen maksua valtion yhtiöiden osalta. Jotain saataisiin tuoltakin.Olisiko viisasta tinkiä valtion velan lyhentämisestä? Ts. tehdä lainaa
hoitoalan paremman palkkatason puolesta, olisiko tämä ratkaisu? Entä kuinka hoidamme muut
palkkojen korotyukset niille ryhmille, jotka aivan selvästi jäävät nyt suhteellisesti palkkakuoppiin? Nämä ovat tulevaisuuden ja jo lähitulevaisuuden asioita. Viisaita neuvoja otan mielelläni vastaan osoitteella: lauri.oinonen@eduskunta.fi

Ei kommentteja: