2.11.07

Terveiset PN:n kokouksesta Oslosta!

59. Pohjoismaiden neuvoston Oslon kokous on taas pidetty ja kotiutuminen edessä!

Puheita pidettiin paljon ja omalta osaltani toin esille kaksi mielestäni erittäin tärkeää asiaa suomalaisten kannalta. Yhdessä kollegani kansanedustaja Tuula Peltosen kanssa otimme puheissamme esille vetoomuksen maailman puhtaimman ruuan puolesta. Tällä tarkoitan tietenkin suomalaista ruokaa. Vetosimme kaikkien pohjoismaiden tuen säilymisen puolesta, joka tarkoittaa ns. 141 Maataloustuen jatkamista. Kyseessä on kuluttajan kannalta erittäin tärkeä asia, sillä  tuen avulla turvataan maataloustuotanto Etelä-Suomessa.

Toinen tärkeä asia, josta edelleen kollega Peltosen kanssa puhuimme, on kaksinkertainen eläkeverotus Ruotsissa työnsä tehneiden ja takaisin suomeen muuttaneiden eläkeläisten kohdalla.

Menneiden vuosikymmenien aikana Suomesta siirryttiin hyvin runsaasti erityisesti Ruotsiin töihin. Yhä useammat näistä ihmisistä ovat palanneet tai suunnittelevat paluuta Suomeen. Ongelmaksi onkin muodostunut  Suomessa ankarampi eläkkeisiin kohdistuva verotus kuin esim. Ruotsissa. Epäkohta johtaa kohtuuttomaan verotukseen ja estää monien paluumuuttoa tai jopa saa palaamaan Suomesta takaisin Ruotsiin. Asia tulisi korjata hyvin pian. Turvallisen ja puhtaan kotimaan puolesta on taisteltava kaikilla foorumeilla! Hyvää alkavaa viikonloppua jokaiselle!

Ei kommentteja: