27.7.08

Heinäkuun viimeisenä pyhänä ja unikeonpäivänä

Kesän viikot joutvat nopeaan tahtiin. Eilen oli viemässä keski-Suomen kansanedustajien yhteistä onnitteluadressia Uuraisten kunnan 140-vuotisjuhlaan. Suomen kunnallishallinto eeriytyi 1860-luvun lopulla seurakunnallisesta hallinnosta ja siksi monet kunnat viettävät nyt vuosijuhliaan. Seurakuntien monilla pitäjillä on paljon pitempi vuosisatainen historiansa. Sen rinnalla kunnalishallinto on nuorta.
 
Tänään sunnuntaina oli Multian kirkossa Multiaista satoa tapahtuman juhlamessu. Kesäpyhästä muodostuu Multian seurakunnan merkittävin kirkkopyhä konfirmaation ohella. Saarnan piti Multian kirkkoherrana kolmatta kymmentä vuotta toiminut ja myös Keuruun rovastikunnan lääninrovastina virkauransa lopulla palvellut rovasti Osmo Tarkki, joka nyt asuu Urjalassa. Muistan Osmo Tarkin jo vuodelta 1962, jolloin hän oli kesäteologina Multian seurakunnassa. Olimme elokuussa 1962 äitini kanssa sopimassa isäni hautausta Multian pappilassa rovasti Risto Ruskokiven kanssa ja kanslian perähuoneessa kirjoitteli kesäteologi tekstiään. Tervehdimme häntä myös ja siitä asti olen osmo tarkin tuntenut. Kun minut vihittiin paiksi kesäkuun 8.päivänä 1972, tuli pappeuskirjaani ensimmäiseksi määräykseksi pyynnöstäni Osmo Tarkin kanssa sovitulla tavalla, Multian kirkkoherran apulainen. Tehtävä oli palkaton ja muodolliseksi tarkoitettu, mutta sain pitää rippikoulutunteja ja ensimmäiset hautaan siunaamiseni olivat Multialla.
 
Nyt Osmo tarkki saarnassaan muisti myös elettyjä Multian vuosia. Ne ovat kuluneet nopeasti. Istuessani kirkon penkissä tutulla paikallani ajatukset veivät 1960-luvun alkuun, jolloin kesöteologi Osmo tarkkii situi kirkoen edessä pappien penkissä valmiina saarnaamaan ja rovasti Riso Ruskokivi toimitti alttaripalvelusta. Nyt oli Multian kirkossa taas tuttua ja tiurvallista. Alttaripalveluksen toimitti Osmo Tarkin vävy, Helsingin Töölön kirkkoherra ja myös multialaissyntyinen Auvo Naukkarinen.
 
Unikeopäivänä on Multian kirkossa illalla kello 21.00 alken unikeonpäivän yökonsertti, jonne vaimponi Seijan kanssa menemme Haapamäeltä. samoin unikeonpäivä on enoni Martti Järvelän syntymäpäivä. Nyt Ylivieskassa syntymäkodissaan asuva viime sotien veteraani täyttää 83 vuotta. Soitan puhelimella onnittelut ja tuonnempana aion myös käydä hänen luonaan.

Ei kommentteja: