30.8.09

elokuun päättyessä

Kävin tänään Haapamäen kirkon ehtoollisjumalanpalveluksessa, joka oli kello 17. Kirkkoherra ossi Poikonen totesi kesäajan kirkkokäytännössä päättyvän ja syyskuun alusta siirrymme Haapamäellä kello 12.00 alkaviin jumalanpalveluksiin. Näin se kesä sitten on joutunut jo elokuun lopulle. Hätkähdyttävän nopeasti aika kuluu ja tuntuu, että mitään ei saa aikaiseksi. Monet työt, joita oli tarkoitus tehdä, odottavat silti tekemistään, vaikka on jotain tehty. Täysin toimetonta tai tarkoituksetonta päivää ei ole kesässäni ollut.
 
Kirkollisia toimituksia olen tehnyt talkoilla liki kymmenkunta. Eilen lauantaina olin Jyväskylässä kävelykadun tapaamistilaisuudessa ministeri Mauri Pekkarisen kanssa Keskustan teltalla. Poikkeuksellisen paljon oli tullut ihmisiä paikalle ja monilla oli varta vasten asiaa. Eläkeläisten ja yksinhuoltajien asiat nousvat mm. esille. Marjanpoimijoita kohtaa yllätykseksi epäsuora verotus, vaikka marjanpoiminnan tulisi olla verovapaata. Näin tilanne onkin, kun marjanpoimija myy marjat käyttäjälle. Mutta jos marjanmyyjä myy marjat kauppaan, onkin kauppis alv-verovelvollinen, joka ei voi vähentää alvtä mistään muusta kuin poimijan saamasta marjanhinnasta. Näin hinnat käytännössä määräytyvät alv:n mukaan alemmalle tasolle.
 
Teen ongelmasta lakialoitteen, joka on jo valmistelussani ja avustajani jatkaa samasta aihepiiristä. tarkoitus on saada arvonlisäverolakiin maininta, että marjat ostanut kauppa tai tuotantolaitos saisi hakemuksesta alv:n palautuksen. Silloin alv:n osuutta ei tarvitsisi ottaa poimijan saamasta hinnasta. Näin toteutuisi vanha periaate marjojen ja sienien poiminnan verovapaudesta.
Hyviä marjakelejä! Minä poimin Multian pensaistani viimeiset mustaherukat ja influenssankin varalta hyödyllinen aine säilötään pakastepulloon. Sienien kanssa kehotan varovaisuuteen. Minä olen niin varovainen, että en sienestä ollenkaan. Hyvää alkavaa syykuuta! Syksy on hienoa vuodenaikaa. Sotaväkiajalta Haminan varuskunnasta jäi soimaan ajatuksiini hieno musiikkikappale, Come september!

Ei kommentteja: