12.9.09

Halun valtion yhtiöiden säilyvän kansamme omistamina

Päättyvällä viikolla nousi eduskunnassa keskustelu kolmen valtion yhtiön Destian, Raskonen ja Labtiumin  myyntivaltuuksista. Mielestäni myyntivaltuudet ovat sanakikkailua, kyse on myynnistä ja sen voisi sanoa suoraankin. Kyse on kuitenkin valtion omaisuuden kyseessäollen yhteisesti omistamastamme omaisuudesta. Kaikilla näillä on ollut ja on edelleenkin oma tehtävänsä. Destia ja Raskone ovat entistä TVL:llää ja Labtiumissa on on kyse entisestä Geologisesta tutkimuslaitoksesta.
 
Ei kaikkea pidä myydä edes rahantarpeessakaan. Kyse on myös henkilöstön asemasta, mikä minusta on tärkeä asia, jos aikanaan tulisi pulaa työvoimasta. Hyvästä väestä kannattaa pitää kiinni. Valtion yhtiöinä väitän kaikilla kyseisellä kolmella nyt kansan yhteisesti omistamallamme yhtiöllä olevan tehtäviä, joiden vuoksi tarvitsemme niitä edelleekin yhteisessä valtion omistuksessa haluttiinpa tunnustaa tätä tai ei.
 
Esimerkiksi Labtium valtion omistamana on puolueeton asiantuntija malmikysymyksissä. Pelkään, että valtion ulkopuolisten omistuksessa saattaisi vaarantua asiantunteva puolueettomuus. Tällä on mielestäni merkitystä kaivannaisten valtausten osalta esimerkiksi.
 
Mielestäni myös aika on nyt sellainen, että suurin surminkaan ei pitäisi luopua nykyhinnoilla valtion yhteisesti omistamastamme omaisuudesta. Nyt halvalla myydyt yhtiöt olisivat pian kalliita pörssissä. Aikoinaan Helsingin kauppakorkeakoulun professori Urmas kyseli TV:ssä tuhlaammeko UKK:n perinnön? Silloin meni mm. Sonera. Nyt pitäisi entisistä virheistä ottaa oppia ja luopua tyhmyyksistä. Myydä voi myöhemminkin, mutta takaisin myydyn saaminen onkin jo vaikeampaa. Siksi nyt jäitä hattuun valtion omaisuuden myynnille.
 
Kaikki aiemmin valtion tekemät yritysten myynnit ovat olleet epäonnistumisia yhteiseksi vahingoksemme. Vai mitä ajattelette Telia-Sonerasta, joka purkaa maaseudun lankaliittymiä ja seikkaili Saksaan UMTS- kauppoihin huikeat rahasummat ja perii nyt huippukallita maksuja. Entä Enson myyminen ruotsalaisille Stora-Ensoksi, joka nyt ajaa alas suomalaisia  tehtaita ja tuhoaa työpaikkoja. Entä lannoitetetollisuuden myynti? Mitkä ovat olleet lannoitteiden hinnat tällekin kasvukaudelle tämän seurauksena?
Jos joku löytää onnistuneen valtion yhtiön myyntikaupan, niin pyydän ystävällisesti kertomaan sähköpostiini:lauri.oinonen@eduskunta.fi.  

Ei kommentteja: