16.4.17

Hyvää Pääsiäistä!

On pääisiäispäivän aamu. Viileän kevätpäivän aurinko paistaa kirkkaana, kuten pääsiäisenä kuuluukin. Tänään sunnuntaina osallistun radion kautta pääsiäispäivän jumalanpalvelukseen, koska vanhempi tyttäreni on musiikkiryhmässä sellonsoittajana radioitavassa Rovaniemen kirkon pääsiäisjumalanpalveluksessa.


Pääsiäisenä muistan myös isäni kanssa tehtyä matkaa hänen isänsä ja minun isoisäni hautaukseen 1.pääsiäsipäivänä Helsingin seurakuntien Honkanummen hautausmaalle silloisessa Helsingin pitäjässä, mikä nykyisin on Vantaan kaupunki. Pääsiäinen oli silloin 1959 malaiskuun lopulla, lunta oli paljon silloin uudella Honkanummen hautausmaallakin, jossa kirkkaassa pääsiäispäivän säässä avoimen haudan äärellä pastori Kauli Kallioniemi toimitti isoisäni Israel Oinosen hautauksen. Pastori Kauli Kallioniemi oli tunnettu valtiopäiväjumalanpalvelusten liturgina. Kansakoulupojalle pääkaupunkimatka oli merkittävä kokemus hautajaismatkanakin


Huomenna 2. pääsiäispäivänä olen pappina sananjumalanpalveluksessa Multian kirkossa kello 10.00. On tavattoman arvokas asia, että Multia on oma seurakunta. Silloin jumalanpalvelus on joka pyhä. Toisen pääsiäispäivän sanoma on Emmauksen tien kulkijat.


Tämä paljon puhuva Raamatun kohta jää nykyisin liian monilta kohtaamatta, koska ehkä yli puolet Suomen kirkoista on nykyisin kiinni 2.pääsiäispäivänä. Kirkkolaki tulee täytettyä sillä, että jossakin seurakunnan kirkossa tai rukoushuoneella pidetään  toisen pääsiäisen jumalanpalvelus, muut kirkot voivat olla kiinni. Näitä viime mainittuja on seurakuntaliitosten myötä nykyisin hyvin paljon, liian paljon kautta maan ja suurseurakunnissa jo ennestäänkin.


Jumalan sanaa tulee pitää tarjolla. Jo kirkonkellojen sointi on hienovarainen kutsu kirkkoon. Kyse on arvokkaasta asiasta. Yli Multian kirkonkylän ja jopa hyvällä säällä aina kuuden kilometrin äänen kantaman päähän Riuttakoskellekin asti kuuluu kironkellojen ääni. Kirkonkellojen sointi haluaa kertoa, että elämme kristityssä maassa. Vastaavasti Haapamäellä hiljaisuus muutoin jumalanpalvelusaikaan ja kiinni olevat kirkon ovet on kuin merkki ateismin voitosta.


Jumalanpalvelus kuuluu jokaiseen pyhään. Se ei haittaa vaikka, kirkossa olisi vain kaksi tai kolme henkilöä. He ovat jo seurakunta! Emmauksen tielläkään ei ollut kuin kaksi kulkijaa, mutta heidän seuraansa tulikin itse Ylösnoussut Herra. Jo hiljaisella viikolla ennen pääsiäistä olen kokenut paljon merkitseväksi sen, että jokaisena arki-iltanä ovat Multian kirkon kellot kutsuneet maanantaista kiirastorstaihin tulijoita Multian kirkonkylän keskellä olevaan kirkkoon. Yllättävän monet ovat myös käyneet avatuista ovista perheineen lasten kera sisälle kirkon pyhyyksiin. On valmistauduttu juhla-aikaan.


Nyt on juhlapäivä, pääsiäinen ja juhla jatkuu voimaksi arkeen vielä huomennakin. Hyvää Pääsiäistä!



Ei kommentteja: