1.5.17

Hyvää vapunpäivää 2017!


On vapupäivän kirkas aamu lumisateisen vappuaaton jälkeen. Pääosa sataneesta lumesta on sulanut.


Joitakin viikkoja sitten olin tilaisuudessa Keuruun Pöyhölässä, entisessä kappalaisen pappilassa mikä nyt palvelee matkailuyrittäjän käytössä. Kevät oli sulattanut vettä Keurusselän jäälle ja lumi peitti pellot pappilan ja järven välillä. Kirkkaana kevättalven päivänä sininen taivas teki järven siniseksi ja pellot olivat lumivalkeat. Maisema oli itysenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kevättalven upeana päivänä sininen ja valkoinen!


Tätä en ole aiemmin koskaan kokenut. Pyysin tilaisuudessa olleita ottamaan valokuvia maisemasta. Ehkä tämä ilmiö tapahtuu vain kerran sadassa vuodessa. Kansallisena veteraanipäivänä olin Helsingissä eri asioilla ja tulin juuri oikeaan aikaan Mannerheimin ratsastajapatsaalle, jossa Kaartin jääkärirykmentin osasto Helsingin varuskunnan komendantin johdolla nosti veteraanien läsnäollessa siniristiliput salkoihin kevään aurinkoisessa aamusäässä. Koin olevani oikeaan aikaan oikeassa paikassa..


Eduskuntatyöni aikana sain kokea myös usein samoja hetkiä. Kutsuin myös Pikkuparlamenttiin tilaisuudessa puhuneen Pääesikunnan kenttärovastin vieraakseni aamukahville. Keuruulta Helsinkiin siirtynyt tuttu silloinen Helsingin varuskunnan komendantti, kapteeni, ei ennättänyt virkatehtäviltään osaston johtajana vieraakseni.


Tänään vapunpäivänä saan kutsuttuna pitää Haapamäen Eläkeliiton seudullisessa vappujuhlassa pitää puheen kello 13.00 Haapamäen Suojalla. Haluan kiittää yhdistyksen toimijoita vilkkaasta työkaudesta. Itsekin olin mukana palmusunnuntaina täpötäydessä Pihljaveden seurakuntasalissa Haapamäen eläkeliiton ja Haapamäen Karjalaisten kirkkopyhässä. Entinen Pihlajaveden kunta nyt Keuruun yhteydessä yhteydessä on molempien yhdistysten toimialuetta.


Perjantaina palasin Helsingistä junalla Seinäjoen kautta Haapamäelle ja osallistuin Lumi-säätiön varaedustajana Jaakkiman perinneyhdistysten vuosikokoukseen. Koen historiallisia hetkiä, kun Lumivaaran kunnan perinteitä omaava Lumi-säätiö on päätetty lakkauttaa tämän vuoden lopussa. Kyse on kunnan peruinteiden jatkajasta. Mutta Lumivaaran perinteillä ovat jatkajat Lumivaara- seurassa ja kantapitäjän Jaakkiman eri yhdistyksissä. Jaakkiman kunnan perinteitä vaalinut Jaama-säätiö on jo aiemmin sulautettu em. perinneyhdistykseen.


Sotien jälkeen ei saaanut olla karjalaisten pitäjien nimisiä järjestöjä. Siksi oli muodeostettava Lumi-säätiö ja Jaama-säätiö. Minulle oikeampi viitekehys olisi jaakkimalaisten parissa, sillä isäni oli kirjoilla synnyinkunnassaan Jaakkimassa, vaikka hänellä oli juuri hankittu asutustila Lumivaaran Ihalan kylällä entisen Kaivomäen kartanon mailla. Isäni synnyinkoti Oinola Pitkäjärven rannalla jäi kantapitäjään Jaakkimaan Lumivaaran kuntaa ja seurakuntaa 1920-luvulla muodostettaessa.


Hyvää vapunpäivää ja alkaneen toukokuun kevättä!

Multian karjalaiset kuitenkin vetivät minut

Ei kommentteja: