14.5.17

Hyvää äitienpäivää!

Hyvää äitienpäivää!


Toukokuun toinen sunnuntai alkaa jo olla illassa, mutta ei ole vieläkään myöhäistä toivottaa kaikille äideille ja isoäideille hyvää äitienpäivää!


Eilen Kukan päivänä pidin Keuruun torilla torille tuoduille rollaatireilla liikkuville, heidän saattajilleen ja muulle kauniin vaikkakin kolean sään aikana paikalle tulleelle väelle Kukan päivän puheen. Rollaattorimarssi järjestettiin kymmenettä kertaa Keuruulla.  Yllättävän monet olivat halunneet tulla paikalle. Ainakin esimerkiksi Jyväskylästä saakka oli eräs tytär halunnut tuoda äitinsä toritapahtumaan.


Keuruun Martat tarjosivat kahvia, Kansalaisopiston aikuisten puhallinorkesteri soitti ja säesti Maamme- laulun ja suvivirren. En puhunut tarkoituksella pitkään, jotta kukaan ei rasittuisi tapahtuman pitkittyessä Aloitin puheeni hiljaisella hetkellä presidentti Mauno Koiviston muistolle.


Tilaisuuden jälkeen yritin raivata Multialla pellon ojista raivaussahalla pajuja, mutta juuri ostamani ja kaupan pihalla toiminut raivaussaha ei suostunut yhteistyöhön. Oli tehtävä polttopuiden katkontaa mootorisahalla.


Multian Sinervän hautausmaalla olivat vielä kanervat jäässä maahan kiinni, pystyin irrottamaan vain yhden ja laitoin tilalle vaaleanpunaisen äitienpäivän miniruusun ruukussa.


Tänään sunnuntaina valmistelin ensi perjantain maakuntavaltuuston kokoukselle maakuntavaltuustaloitteen  Poikittaisradan ideoimiseksi kansainväliseksi TEN T radaksi aina Tyyneltä Valtamereltä mm. Kiinasta Haapamäen kautta Atlantille ja tarvittaessa New Yorkiin. Maapallolla lyhyin maa/merireitti kulkee tutkimusten mukaan juuri tästä, lentoreitti menee lähempää pohjoisia napaseutuja.


Kävin myös kirkon penkissä jumalanpalveluksessa Pihlajaveden kirkossa. Messussa meitä oli kaikkiaan alun toistakymmentä henkilöä. Jumalanpalveluksen jälkeen paikalla olleille äideille ja isoäideille annettiin ruusut.

Koska ruusuja oli enemmän kuin kirkkoväkeä, annettiin ruusuja muillekin kotiin tai äideille/isoäideille vietäväksi. Minäkin vien täten huomenna purppuranpunaisen ruusun äitini haudalle Multialle.


Koetan nyt sitten uudelleen, suostuuko uusi saha yhteistyöhön vai palautuuko koekäytössä oleva väline takaisin kauppaan. Nyt ovat hyvät säät raivaussahatöihin. Maa on paljas, ei ole hyttysiä enkä toistaiseksi ole vielä kohdannut kevääseen heränneitä käärmeitäkään.


Puoliviikosta olen kolme päivää Helsingissä Pori-Parkano-Hapamäki ratatyöryhmän käydessä Liikkennevirastossa johtaja Rami Metsäpellon luona. Koetan eri kontakteilla jatkaa selvitystyötä uusien toimintojen saamiseksi turvapaikahakijoilta 30.4. 2017 vapautuneisiin entisiiin Keurusselän kasarmirakennuksiin. Perjantaiksi palaan jo torstai-illalla Haapamäelle saapuen osallistuakseni Keski-Suomen liiton maakuntavaltuuston valtuustokauden viimeiseeen kokoukseen

Äänekoskella.


Hyvää toukokuun kevättä edelleen!

Ei kommentteja: