Toukokuun kolmantena sunnuntaina

Tänään ovat aurinkoisessa toukokuun kevätsäässä liehuneet siniristiliput kautta Suomen muistuttaen sodissa kaatuneista. Tänään olin mukana kirkonpenkissä Multian kirkossa sekä rukoussunnuntai että kaatuneitten muistopäivän sananjumalanpalveluksessa.

Vastaavankaltainen sää oli Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuonna, jolloin ylioppilakirjoitusten tuloksia odottavana abiturienttinä olin puhumassa kunnianosoituksessa Multian sankarihaudoilla. Ajattelin tänään, että osasinkohan puhua tuolloin yhtään mitään asiallista. Jumalanpalveluksen jälkeen oli tuolloin varsin paljon väkeä paikalla.

Nyt kunniakäynnillä havaitsin historian lehden peruuttamattomasti kääntyneen. Ainuttakaan viime sotien veteraania ei ollut enää paikalla. Multialla on vielä muutama jatkosodan ja Lapin sodan veteraani, mutta he eivät enää jaksaneet tulla paikalle. Olen saattanut viimeiset talvisodan veteraanit jo niin Keuruulta kuin Multialtakin ikilepoon, heidän uljas ohimarssinsa isänmaamme historiankulussa on ohi. Kunniakäynnin muodot Multialla ovat poikkeuksellisen juhlavat. Kiitos kotiseutuneuvos Kalevi Hakasalon. Hän muodosti käytännöt lippulinnasta ja juhlapäivän kokonaisuudesta.

Tämä perinne jatkuu, vaikka kunnioittamani kansakoulun liikunnan ja muusiikin opettaja onkin muuttanut Multialta Jyväskylään. Lippulinna on vähentynyt aiemmasta, mutta silti mukana oli sotainvalidien, sotaveteraanien, kahden nuorisoseuran ja naisvoimistelijoiden liput kantajineen. Ari Terho siganilistinä soitti virren "Sun kätes Herra voimakkaan" sävelet virren veisuun tueksi. Seppeleet laskettiin sodissa kaatuneitten, Vapaussodassa kaatuneitten ja Karjalaan jääneitten muistomerkeille.

Kun Multian kirkonkylän keskuskansakoululle aulaan paljastettiin aikanaan sankarivainajien nimet kertova muistolaatta, olin oppilaana lausumassa runoa. Suuri juhlasali oli eteisiä myöten täynnä yleisöä. En tajunnut tuolloin, kuinka lähellä sota oli, vain toistakymmentä vuotta oli kulunut sota-ajoista.

Nyt olin vain läsnäolon roolissa mukana Multialla. Kolmattakymmentä kertaa organisoin Haapamäellä kaatuneitten muistopäivän kunniakäynnit. Hyvältä Haapamäen nykykäytäntöön nähden on tuntunut annettu ja saamani palaute, että silloin, kun sinä järjestit, kaikki onnistui hyvin ja juhlavasti sotaväen osastoineen. Nyt tilanne on muuttunut, Keuruulla ei ole enää Pioneerirykmenttiä, josta sai ajoneuvokuljetuksin osaston paikalle. Kalettomalla Keuruulla toki Puolustusvoimat on läsnä, mutta siellä on lähinnä siviilityöntekjöitä ja vain muutama tekninen sotilashenkilö armeijan virka-asussa.

Olen saanut kerran kunnian toimittaa Petäjävedellä sotilaspappiaikanani kentälle jääneen voimistelunopettajan ja luutnantin sankarivainajan siunauksen. Tänään kenttäpiispa Särkiö siunasi Lappeenrannassa tuntemattomien sotavainajien pienet arkut odottamaan ylösnousemuksen aamua. Ajattelin, että olikohan mahdollisesti joukossa myös kentälle jäänyt enoni Olavi Järvelä joulukuun 1939 Summan lohkolla tapahtuneesta vihollisen tykistön täysosumasta suomalaisten tykille. Enoni kivilaatta on Ylivieskan palaneen kirkon äärellä Ylivieskan sankarihaudassa kentälle kadonneena ja jääneenä siunattuna.

Nyt Multian kaatuneitten muistopäivässä oli väkeä vähän verrattuna aiempiin aikoihin. "Poissa ovat veljet", nämä laulun sanat kertovat kohtalokasta sanomaansa. Isälleni kaatuneitten muistopäivä oli päivä, jolloin hän lähti kirkolle, näin muistan, vaikka ei muutamaa joulukirkkoa ja naapureitten hautajaisia lukuunottamatta juurikaan kirkkoon ennättänyt lähtemään. Nyt hänellä ja kaikilla Multian raivaaja- ja rakentajasukupolven edustajilla on uusissa juhlavaatteissa uskoni mukaan rauhan töitten ja sodan ajan taisteluitten, todellisen jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntai, mikä ei pääty.

Ensi kesällä, siis tänä vuonna  paljastetaan Soutujoen siltojen luo entiselle lentopallokentälle karjalaisen raivaaja- ja rakentajasukupolven muistomerkki 70 vuotta sitten alkaneesta rauhan ajan sankarityöstä, jolla korpi kaatui ja pellot aukesivat, talot ja navetat rakennettiin ja lapset kasvatettiin. Tämän sodan jälkeisen rauhan ajan sankarityön tekijöitä ei ole ketään enää Multialla keskellämme. Kunniatehtäväni, näin koen, on koettaa vaalia rakennuksia ja peltoja omalta osaltani Riuttakoskella.

Multialla oli myös juhlapäivän väelle seurakuntakodilla tarjolla seurakunnan ja kunnan kustantama juhla-ateria kahveineen musiikillisen ohjelman ja kirkkoherra Seppo Rahkosen pitämän puheen merkeissä. Enää ei ollut veteraanisukupolven edustajia kunnianosoituksin palkittavissa. Muutamia vuosia sitten mm. äitini monien muiden mukana sai jatkosodan sinivalkoisen pöytästandaarin ja samassa yhteydessä tämä myönnettiin kotiseutuneuvos Kalevi Hakasalon toimesta myös postuumisti isällenikin Sulo Oinoselle.

Kun Multia on oma kunta ja seurakunta, niin siellä perinne kaatuneitten muistopäivästä elää, vaikka viime sodan veteraanit eivät enää keskuudessamme olleetkaan. Maaseudulla sankarihaudat ovat kirkkojen äärellä.  Sodan jälkeen muodostetuissa kaupunkiseurakunnissa ja niiden kirkkojen luota sankarihaudat puuttuvat. Hyvin monet ikäluokat ovat jo liiaksi vieraantuneet sankarivainajien muiston läsnäolosta. Useissa uusissa kouluissakaan ei ole sankarivainajien muistotauluja. Maaseudun sitävastoin seurakunnissa jokainen kirkkomatka myös näkyvästi kirkon äärellä olevien sankarihautojen kautta muistuttaa itsenäisyytemme hinnasta.

Sodan ajan sukupolven muisto älköön koskaan kadotko, sillä juuri heidän ansiostaan saamme viettää itsenäisyytemme 100 vuotisjuhlavuotta.