8.6.07

8.6.2007

Eduskunnan kuluvan kauden yhdestoistaviikko on takanapäin. Aika on nopeasti vierähtänyt kesäkuun alkuun ja kohti juhannuksen suvea. Kuluvalla viikolla eduskunnan puolustusvaliokunta vieraili Tukholmassa Ruotsin puolustusvaliokunnan vieraana. Naapurimaamme joutuu harkitsemaan sitä, että kannattaako sittenkään laskea omaa puolustusta niin alas kuin aiemmat suunnitelmat ovat olleet ja keskittyä vain kansainväliseen kriisinhallintaan. Odotan mielenkiinnolla Ruotsin tulevia linjanvetoja.
 
Kuluvalla viikolla sivistysvaliokunta ja opetusministeriön edustajat kohtasivat päiväpalaverissa ja minä valiokunnan varsinaisena jäsenenä olin mukana. Aiemmin maanantaina Keski-Suomen kansnaedustajina olimme Jyväskylän yliopiston vieraina kuulemassa ajankohtaiset asiat rehtori Aino Salliselta ja muulta yliopiston väeltä. Samoin Upseeriliitto ja Päällystöliitto kertoivat asioistaan puolustusvaliokunnan jäsenille. Eilen illalla Kuntaliitto puolestaan oli kutsunut Keskustan edustajat Kuntatalolle Helsingissa ajankohatisten kuntataloutta koskevien asioiden merkeissä. Täten monet perehtymiset eri asioihin ovat täyttäneet kuluvaa viikkoa muun eduskuntatyön ohella.
 
Sunnunatinha saan kastaa ystäväperheen toisen lapsen Keuruulla Honkakodalla, joka on rakennettu korkealle paikalle Honkavuoreen Keuruun ja Haapamäen välillä. Kirkon lähetysjuhlille Hyvinkäälle en täten ole tilaisuudessa pääsemään, vaikka vähän olin aiemmin suunnitellut sinnekin menoa. Lähetys on tärkeä asia jokaiselle kristitylle. en voin vakuuttaa myös kansanedustajan työni perusteella.

Ei kommentteja: