21.9.13

Olisiko liikennebiokaasu Keurusseudullakin mahdollisuus?

Olisiko liikennebiokaasu Keurusseudullakin mahdollisuus?

Muutama kesä sitten oli Keuruun kaupungintalolla valtuustosalissa tilaisuus, jossa yrittäjien, Laurisen veljesten ja Keulinkin toimesta esiteltiin liikennebiokaasun mahdollisuuksia Keuruulle. Kantavana ajatuksena oli myös muodostaa valtatiestämme 23, Järvisuomen tiestä, biokaasun highway läpi Suomen maamme leveimmältä kohdalta.

Idea voisi olla aiheellista selvittää nyt uudelleen. Keski-Suomeen Päijänteen itäpuolelle nelostien varteen Joutsaan tulee liikennebiokaasun tuotantoa, Laukaassa tätä on ollut jo pitkään Erkki Kalmarin toimesta ja maahamme on itsepintaisesti epäilijöistä huolimatta rakentumassa liikennebiokaasun verkosto. Tarvittaessa voidaan turvautua myös maakaasuun, jos kotimainen liikennebiokaasu ei riiittäisi.

Vajaa vuosi sitten tehty konsulttiselvitys  osoitti, että Keuruun ja Mänttä-Vilppulan alueelta ei tulisi tarpeeksi jätteitä kannattavaa biokaasun tuotantoa varten. Miten olisi, jos otettaisiin naapureita lisää hankkeeseen? Jätteethän on jossakin joka tapauksessa käsiteltävä, miksi me ottaisi niistä myös hyötä?

Aivan uuteen valoon liikennebiokaasun tuotannon mahdollisuudet täällä nousevat Saksassa tehdyn kokeen perusteella. Siellä Audi- henkilöauto on kulkenut 30 000 kilometriä yhden peltohehtaarin timoteiheinän tuotannosta valmistetulla liikennebiokaasulla! Jos Suomessa ei ihan Saksan optimisatoja saataisikaan, puoletkin tuosta olisi jo paljon.

Peltoja Keurusseudulla on ilman, että ruuan tai rehun tuotannosta tarvitsee ottaa yhtään hehtaaria. Timotein viljely osataan, se menestyy täällä erittäin hyvin ja sitä ei vie halla. Myös turvetuotannon lopettaneita soita voisi selvittää energiaheinän tuotantoon käytettäviksi. Apilan on sanottu olevan vielä parempaa biokaasun raaka-aineeksi. Ei muuta raivatut pellot viljemättömyydestä energiaheinää tuottamaan! Se olisi parasta maisemien ja ympäristön hoitoa.

Jotta Keurusseudulla emme jäisi jälkeen muualla tapahtuvasta liikennebiokaasun kehityksestä, olisi muodostettava eri toimijoiden, tuottajien ja käyttäjien tehokas ja tavoitteeseen sitoutunut työryhmä yhdessä Keulinkin kanssa
toteuttamaan asiaa, jossa Joutsassa jo ollaan pitemmällä.

Liikennebiokaasun tuotanto toisi rahaa monissa vaiheissa maaseudulle ja vähentäisi riippuvuutta tuontipolttoaineista ja niiden tulevista hintojen nousuista.

Lauri Oinonen

Ei kommentteja: