19.9.13

poikittaisratamme, kansainväliseksi kuljetuskäytäväksi

POIKITTAISRATAMME, KANSAINVÄLINEN KULJETUSKÄYTÄVÄ


Keski-Suomen liiton blogissaan FM Veli-Pekka Päivänen oivaltaa erinomaisesti itä-länsi suuntaisen poikittaisratamme merkityksen Venäjän ja Keski-Suomen väliseksi yhteydeksi. Satakunta vuotta sitten tsaarin Venäjän suunniteltiin suora yhteys Moskovasta, Hiitolan (toki tähän liittyi yhteys Pietaristakin) Elisenvaaran, Parikkalan, Pieksämäen, Jyväskylän ja Haapamäen kautta Poriin. Rata Haapamäeltä Vaasaan oli jo olemassa vuodesta 1883. Venäjä tarvitsi yhteyden jäättömään merisatamaan Poriin. 

Näin poikittaisratamme on jo nimenomaan suunniteltu kansainvälisen liikenteen valtaväyläksi. Valtiolliset ja poliittiset muutokset 1900-luvulla näivettivät alkuperäisen idean täysimääräisen toteutumisen pitkäksi aikaa.Nyt tilanne on uusi ja tämän FM Veli-Pekka Päivänen näkee selvästi esittäessään suoraa junavuoroa Pietarista poikittaisrataa pitkin Keski-Suomeen. 

Liikenne Venäjältä suoraan Keski-Suomeen olisi mahdollista aloittaa heti Imatrankosken kautta Parikkalaan, josta poikittaisrataa pitkin Pieksämäen kautta Keski-Suomen eri paikkakunnille. Keskipohjolakäytävän mukaan liikennettä Jyväskylästä voisi jatkaa Haapamäen kautta Vaasaan ja Merenkurkun yli Ruotsiinja Norjaan. Jyväskylästä Jämsänkin matkailukohteet olisivat helposti ulottuvilla.

Ennen poikittaisradan sähköistämistä kaikilta osuuksiltaan liikenne olisi hoidettavissa laadukkaalla pikajunakalustolla ravintola- ja makuuvaunuineen. Jos tätä kalustoa olisi Suomesta aiheettomasti poistettu, liikenne olisi saman raideleveyden puitteissa mahdollista myös venäläisellä kalustolla. Näin saisimme hivenen eksotiikkaa omille raiteillemmekin.

Ajatus, jonka FM Veli-Pekka Päivänen tuo esille, on poikittaisradan alkuperäistä ideaa kansainväliseksi kuljetus- ja liikennekäytäväksi sadan vuoden takaa.  Jäättömään merisatamaan Poriin haluttiin suora ratayhteys Moskovasta. Pietarin liitännäisyhteyksin reitti suunniteltiin, Hiitolan, Elisenvaaran, Pieksämäen, Jyväskylän ja Haapamäen kautta Poriin. Muut käytännössä jäättömät satamat tsaarin Venäjällä olivat Mustallamerellä ja Tyynellä valtamerellä.

Kansainvälisiä kuljetuskäytäviä nyt tutkittaessa on havaittu logistinen reitti aina Shanghaista Moskovan ja Pietarin kautta edellämainittua poikittaisrataa myöten Haapamäen kautta Poriin lyhyimmäksi ja nopeimmaksi reitiksi New Yorkiin. Tämä SITO:n tutkimuksen havainto on monille yllättävä. Jotta reitti toimisi, Haapamäki-Parkano-Pori rata tulisi kunnostaa ja avata koko matkaltaan uudelleen liikenteelle.

Näin avautuisi erittäin merkittävän kansainvälisen liikenteen käytävä jo satavuotisen idean pohjalta, jonka käytännön toteutumisen näivettivät 1900-luvun valtiolliset ja poliittiset tilanteet. Nyt asiat ja realismi ovat muuttuneet ja tilanne on uusi. Vahvuus ja mahdollisuudet ovat olemassa. Vain ajattelun on muututtava tasokartalta Maapallon pyöreän muodon todellisuuteen.

Lyhimmät reitit pitkillä matkoilla todellisuudessa kulkevat eri reittejä kuin tasokartta näyttää.
Tämän havaitsee vaikkapa suoralla lennolla Helsingistä New Yorkiin, lento lähteekin kohti Poria ja etenee Grönlannin eteläkärkeen jatkuakseen perille. Sijaintimme laajemmalti logistisesti tarkasteltuna on yllättävästi parempi pääkaupunkikeskeiset kuviot näyttävät.

Lauri Oinonen
maakuntavaltuutettu (Kesk)
Keuruu
 

Ei kommentteja: