21.6.14

Juhannuspäivänä 21.6.2014

Tänään on kesäpäivän seisaus. Valoisaa on maapallon pohjoispuoliskolla tähtitieteellisesti nyt vuodenkierrossa kaikkien eniten. On Johannes Kastajan päivä. Kävin Keuruun kirkon juhannusjumalanpalveluksessa ja kutsuin kyytiini mukaan Pentti Paanasenkin äitini naapurissa asuvan miehen, jonka kanssa kävimme viime tapaninpäivänä Multian kirkossa.
 
Viime yönä lämmitin Ison Kirjan konferenssivieraillemme alakerran saunan Haapamäellä. Yöpyviä vieraita on Seinäjoelta, Oulusta ja Tampereelta. Vaikka sauna on varsin vaatimaton, siinä on ikkuna Kangaslammelle, jota kutsutaan myös Asemalammeksi.
 
Tuo lampi kätkee yhä arvaamattoman määrän viime sotien lentopommeja syvyyksiensä mudissa. Pääosa Haapamäen asemapihan tuhoksi  sodan vihollisen tarkoittamista lentopommeista meni Haapamäen onneksi hieman sivuun ratapihasta ja vaikka vaurioita ja kuolemaakin tuli, vihollisen tarkoitukset pääosin eri pommituksissa epäonnistuivat. Haapamäkiset eivät käytä Asemalampea kuin maisemana, siinä ei uida, ei kalasteta eikä jäällä luistella, vaikka sijainti olisi mitä ihanteellisin.
 
Maisemaan tehty kävelytie puistoistuksin on lammen länsirannalla sadan metrin päässä saunani ikkunasta. Toisella puolen lampea on maantie ja sitten alkavatkin ratapihan kiskot. Nyt luonnon ollessa rehevimmällään ei lampi saunan ikkunasta näkynyt lainkaan, mutta juhannuksen vehreän vihreä luonto ympäröi kaikkialla. Vielä kellon lähetessä puolta yötä suviyön aurinko paistoi pilviin ja kesäsateen jälkeen näkyi upea sateenkaari! Se muistuttaa Jumalan lupauksista jo Raamatun alkulehdillä. Saman huomasivat myös Ison Kirjan juhlavieraani kerrosta ylempääkin ikkunoista ja pitivät näkemäänsä ainutlaatuisena kesäpäivän seisauksen kesäyössä.
 
Huomenna juhannussunnuntaina saan kutsusta palvella seurakuntaa Keuruun kirkossa ehtoollisen jaossa avustajana pastori Seppo Viljasjärven seurakuntamme tämän kesän viimeisen rippikoululeirin konfirmaatiojumalanpalveluksessa. Meitä on kaksi pappia alttarilla, jotka saamme jakaa leivän siihen oikeutettuina ja kirkkoherran luvalla seurakuntaneuvoston päätöksen mukaan viinin jakajina voivat toimia maallikotkin, joista toinen on rippikoululeirin nuorisonohjaaja.
 
Jatkukoon juhannuksen suvi edelleen onnellisena aikana!

Ei kommentteja: