5.6.14

Puolustusvoimien urheilukoulutus- ja muiden puolustusvoimien ja valtion toimintojen sijoittaminen Keuruulle

Aloite Keski-Suomen liiton maakuntavaltuuston kokoukselle 6.6.2014
 
 
Asia: Puolustusvoimien urheilukoulutuksen sekä muiden puolustusvoimien ja valtion toimintojen sijoittaminen Keuruulle
 
 
 
Puolustusvoimat ovat lakkauttamassa Pioneerirykmentin toiminnot kuluvan vuoden loppuun mennessä ja Senaattikiinteistöt ovat myyneet myyntiin merkityt alueet kasarmialueelta yksityiselle kiinteistöyrittäjälle. Tämä ei poista niiden tehtävien merkitystä, joita varten Keuruulle on aikoinaan perustettu varuskunta. Myös Suomen valtio jää edelleen Keuruun varuskunta-alueelle tarpeelliseksi katsomillaan tavoilla.
 
Huolimatta monista ideoista, ei ole varmaankaan ole realistisempaa ja mielekkäämpää käyttötarkoitusta  Keurusselän kasarmialueelle kuin ne, joita varten se on suunniteltu ja rakennettu. Maakuntana Keski-Suomi ja lähimaakunnat tarvitsevat jatkossakin maavoimien varuskunnan ja Keuruu soveltuu jatkossakin tähän erittäin hyvin. Puolustusvoimien toinen tehtävä yhteiskunnan kannalta edellyttää hajasijoitettuja varuskuntia kuten varusmieskoulutuskin.
 
Puolustusvoimien on varmasti edelleenkin mahdollista toimia Keuruun kasarmialueella yhteistyössä uuden omistajan ja hänen käyttötarkoitustensa kanssa hyvässä yhteistyössä synergiaetuja hyödyntäen. Tähän mennessä on jo alustavasti tutkittu puolustusvoimien urheilukoulutustoimintojen sijoittamista Keuruulle, jossa ovat paikalla ja kaupunkikeskuksessa hyvät urheilun ja liikunnan mahdollisuudet. Jyväskylän yliopisto ja Kuortaneen urheiluopisto asiantuntemuksineen ovat kätevän etäisyyden päässä.
 
Toiminnat Keuruulla voisivat olla Panssariprikaatin alaista peruskoulutuskauden jälkeistä urheilukoulutustoimintaa. Tämä voisi olla hyvässä yhteistyössä Keuruulle suunnitellun jopa kansainvälisen ampumaurheilukeskuksen kanssa.
 
Myös muita puolustusvoimien ja valtion toimintoja tulee aktiivisesti etsiä ja edistää Keuruulle muuallekin kuin kasarmialueelle.
Tällä hetkellä 300 työpaikan menetyksestä, jonka Pioneerirykmentin lakkautus Keuruulle suoranaisesti aiheuttaa on kompensoitu vasta yksi prosentti.
 
 
Edellä olevan perusteella esitän, että Keski-Suomen liitto yhdessä Keuruu kaupungin, alueen uuden omistajan ja muiden toimijoiden pyrkii aktiivisesti toimiin, joilla puolustusvoimien urheilukoulutusta sijoitettaisiin Keuruulle kuten muitakin puolutusvoimien ja valtion/valtionyhtiöiden toimintoja.
 
 
Petäjävedellä 6.6.2014
 
 
 
Lauri Oinonen
Keski-Suomen liiton maakuntavaltuuston jäsen (Kesk)
Keuruu

Ei kommentteja: