16.11.22

Metsien mieletön suojeluvaatimus uhkaa kansantalouttamme




Metsien suojeluvaatimus uhkaa kansantalouttamme

Mitä enemmän olen paneutunut EU:n vaatimaan yksityisten omistamia talousmetsiäkin koskevaan suojeluvaatimuksiin, sitä vahingollisemmalta Suomeen kohdistuva uhka näyttäytyy sekä suoranaisesti että monine kerrannaismenetyksineen. On hyvä, että hallituksen enemmistö vastustaa mielettömyyttä ja että oppositio on välikysymyksellään herättänyt huomion uhkaa kohtaan.

Oma mielipiteeni on, että Suomen olisi selkeintä antaa Ruotsin tavoin kirkas "ei " asialle. Jos luotetaan asioiden hoitumista direktiivien kautta, se voi merkitä pikkusormen antamista paholaiselle, mikä vie koko käden.
Naapurimme kanssa olisimme vahvemmat, kuten eräässä toisessakin asiassa halutaan.

Minulle on selvinnyt, että Suomen arvokkaimpia puita sisältävät varttuneet metsät ovat suurimmassa uhassa jäädä talouskäytön ulkopuolelle. Kyse ei olekaan vain kallioluodoista ja kituvista rämeistä, vaan vaarassa ovat hyvin hoidetut yksityisten omistamat talousmetsät. Millä oikeudella EU on puuttumassa yksityisomistukseen? Miksi tämä halutaan salata?

Metsätulojen menetysten ohella EU:n vaatiman metsien suojelun vaikutukset koskettavat raskaasti metsäkone-, kuljetus- ja korjaamoyrittäjiä ja heidän työntekijöitään. Monen kunnan verotulot tulevat merkittäviltä osin juuri näiltä tahoilta. Suomi on metsäkoneiden valmistuksen kärkimaa, tämäkin kohtaisi ideologisen metsiensuojelun kielteiset vaikutukset. 

Väitän, että paras metsäluonnon suojelija on metsänomista itse, koska kyse on toimeentulosta. Väitän edelleen, että suomalaiset talousmetsät ovat maailman parhaita hiilen sitojia ja metsäluonnon ylläpitäjiä riistaa ja metsämarjoja myöten. Hoidetut ja kasvavat metsät tuottavat ilmakehään happea aina hiekka-aavikoille asti. Onko kukaan huomannut tätä? Eikö Suomelle tulisi maksaa tästä?

Mitä tapahtuisi itse luonnolle, kun kohtuuttoman suojelun seurauksena metsien kasvu ja hiilensidonta laskisi? Tämä ei ainakaan edistäisi ilmastotavoitetta. Tulisiko suojelumetsistä tuholaisten kasvatuslaitoksia ja metsäsairauksien levittäjiä? Näin on ilmeisesti käynyt Saksassa ja epäilyjä on Suomessakin, metsien hoidon ansiosta onneksi täällä vielä vähän. Eikö tiedetä, että metsälaki ja metsien hoitosuositukset turvaavat erinomaisesti luontokohteita? Eikö tiedetä, että perhemetsänomistajat myös itse suojelevat omin kustannuksin metsiään?

Metsät ja pellot ovat uusiutuvan biologisen tuotannon perusta maassamme. Metsieme pohjalle rakentuu maailman paras ja ympäristöystävällisin metsäteollisuus. Suojelun seurauksena raaka-aineen muutamankin prosentin vähennys toisi tälle ongelmia. Kotimainen energiaomavaraisuutemme askeltaisi taaksepäin. Vientituloissa tapahtuisi laskua ja meriliikenteemmekin tonnistot vähenisivät. EU:n vaatima suojelu kaventaisi kansantalouttamme. Olisiko varaa edes nykyisten suojelualueiden ja kansallispuistojenkaan ylläpitoonkaan?

Ei kommentteja: