2.6.09

2.6.2009 - liput puolisalossa

Tänään on tiistai ja kesäkuun toinen päivä, joka on jo ehtinyt iltahetkeensä. Eduskunnan liput ovat vielä puolisalossa. Kansanedustajakolega Susanna Haapoja on lauantaina poistunut keskuuudestamme. Olin menossa ystäväperheen ylioppilasjuhlaan Haapamäellä entiselle Riihon koululle, kun puhelimeeni tuli eduskuntaryhmämme kansliasta viesti Susanna Haapojan äkillisestä kuolemasta. Suruviesti tuli keskelle onnellisten ihmisten ilonjuhlaa. En voinut olla kertomatta ystävilleni surun sanomaa, vaikka vaimoni pyysikin olemaan siitä hiljaa, jotten pilaisi toisten iloista juhlaa.
 
Eduskuntarymämme vietti muistohetken aamupäivällä. Puheenjohtaja Timo Kalli piti muistopuheen lämminhenkiselle ja yhteistä sopua edistäneelle kollegallemme. Mikko Alatalo lauloi puutarha-aiheisen laulun, jossa oli syvällinen sisältö. Aion ottaa Mikolta selvää laulun sanoittajasta ja taustasta. En ollut aiemmin kuullut tuota laulua. Siinä olivat Susannalle hyvin sopivat sanat.
 
Eduskunnan istunto puolestaan alkoi varapuhemies Seppo Kääriäisen muistosanoilla ja yhteisellä hiljaisella hetkellä, jonka jälkeen istunto keskeytettiin kolmeksi minuutiksi ennen välikymyskeskustelun arkea. Perjantaina täysistunnon alkaessa kyselin Susannan vierustovereilta salissa sitä, tietävätkö he, missä on Susanna? Kenelläkään ei ollut tietoa. Tuolloin jo ilmeisesti Susannan matka oli kohti Tampereen yliopistollista keskussairaalaa. Kun Susanna Haapoja oli tullut kuusi vuotta sitten eduskuntaan, hän esitteli lehteriltä vanhampansa. Oli ilon aika, tytär oli päässyt kansanedustajaksi.
 
Nyt vanhemmilla on surun aika. Talo on vailla ainutta lasta, joka oli jo sukupolvenvaihdoksen jälkeen jatkaja. Nyt on varmasti monia kysymyksiä. Jumala on kuitenkin rakkaus, vaikka suru olisi kuinka syvä tahansa. Susannan elämä oli taivasta varten. Hän pyysi kuusi vuotta sitten minua pitämään Jyväskylässä Keskustanaisten vuosijuhlassa helluntain jumalanpalveluksen ennen valtakunnallisen kokouksen alkua. Muutama viikko sitten avustajani haastatteli Susannaa hengelliseen englanninkieliseen ohjelmaan, uskon todistus on tallella.
 
Pian kesäillan tummansinistä taivasta puolisalossa vielä liehuvat Suomen valtioliput lasketaan alas. Eduskunta ja sitä kautta Suomen kansa on kunnioittanut Susanna Haapojan muistoa. Surusaaton askeleet ovat omaisilla keskikesän aikana edessä, mutta
askeleet kirkkomaalla ovat myös askelia kohti taivasta ja Jumalan kirkkautta.

Ei kommentteja: