8.10.10

Omaishoitajaa on tuettava työssään

 

Omaishoitaja jää usein hyvin yksin arjessa eikä hänelle ole tarjolla tarvittavaa tukea ja taloudellista apua arvokkaaseen työhönsä. Omaishoitajien tukitoimia olisikin selkeästi kehitettävä ja tukiverkostoja luotava. Tällä hetkellä yhteiskunnan taholta omaishoitajan työtä ei arvosteta tarpeeksi ja tähän on tultava muutos.

 

 

Omaishoito on tärkeä asia, sillä Suomessa on noin 300 000 omaishoitajaa. Kun ajatellaan perheitä, joita tämä koskettaa, niin silloin se määrä, joitten lähipiirissä on omaishoitaja, on todella suuri, ensinnäkin omaishoitaja ja hoidettava. Tämä tekee jo vähintään 600 000 henkilöä, mutta vielä jos lähipiiri otetaan huomioon, niin silloin on todella suuresta joukosta kansalaisia kyse, joita tämä tärkeä asia, omaishoito, hyvin läheltä koskettaa. Minulle oli yllätys, että kunnallisen omaishoidon tuen piirissä on 300 000:sta vain 30 000. Tämähän olisi vain noin 10 prosenttia. On todella ihailtavaa, että näin arvokasta työtä halutaan tehdä ja jaksetaan tehdä tässä määrin. Todella toivon, perusajatus omaishoidon tuen verovapaudesta voisi edetä myönteisellä tavalla.

Omaishoitajan tuki on varsin vähäinen, jos verrataan mihin tahansa ansiotuloon. Usein, omaishoitaja on jo eläkeläinen, mutta kaikki eivät ole sitä, ja silloin tästä omaishoidon palkkiosta verotus vie huomattavan osan. Näkisinkin, että ajatus omaishoidon tuen vertaamisesta vaikka opintotukeen voisi olla hyvinkin perusteltu. Omaishoito on myös sikäli yhteiskunnalle edullista, että yleensä  kotona, missä hoidettava omainen on, on tilat ja kaikki tarvittavat fyysiset valmiudet ja lisäksi on suhteellisen edullista tehdä omaan kotiin ne tarvittavat ratkaisut, joita hoidettavan omaisen hoito vaatii. Tässä on hyvin edullisesta hoitomuodosta kyse. Siksi toivon, että valiokunnassa asiasta syntyy rakentavaa keskustelua ja että tätä kautta vauhditetaan niitä paineita, joita on olemassa omaishoidon edistämiseksi.

 

 

Ei kommentteja: