Pääsiäislauantaina 2021, muistelua ja mietteitä

On jo pääsiäislauantain ilta ja huomenna on kristikunnan pääsiäinen. Tämä juhla on kevätpäiväntasauksen jälkeisenä sunnuntaina, joten vaihtelu voi olla runsaan kuukauden sisällä kalentereissamme. Luonnossa voivat täten olla eri vuosina maisemat varsin erilaiset. Synnyin kunnassani Multialla yleensä lunta on maisemassa enemmän kuin lumetonta maata. Muutamat lähes lumettomat talvet viime vuosikymmenellä ovat olleet poikkeuksia pääsiäisen aikaankin.

Äitini syntymäpäivä on Järvelän suvun Raamatussa 31.3.1916 ja kirkonkirjoissa 1.4.1916. Hänen 98 täyden vuoden mittaiseen elämäänsä sattui viime vuosikymmeninä pyöreitä tai viiteen päättyviä syntymäpäiviä siten, että juhlakutsut voitiin esittää joko ensimmäiselle tai toiselle pääsiäispäivälle. Juhlapaikkana oli Keuruun seurakuntatalo ja viimeksi 95- vuotispäivillä Keuruun seurakunnan juhlataloksi kunnostama Keuruun vanha kirkkoherran pappila. 

Juhlapuhujaksi kutsuin Keuruun kaupunginjohtajan. Näin kunnallisneuvos Osmo Kärkkäinen tai kaupunginjohtajan ollessa estyneenä kunnallisneuvos Olli Haapanen tai entinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja kunnallisneuvos Viljo Peura olivat merkkipäivillä mukana vaativassa tehtävässä. Viljo Peura luovutti äitini 70-vuotispäivillä juhlan yhteydessä kotirintamanaisen mitalin äidilleni. Juhlassa oli tuolloin 150 juhlavierasta ja joukossa oli myös entinen kansanedustaja ja Helsingin vuoden 1952 naisten melonnan olympiakultamitalin saavuttanut laukaalainen Sylvi Saimo. Hän käytti myös karjalaiseen reippaaseen tyyliinsä ansiokkaan puheen. 

Juhlissa olivat puhujina eri kerroilla myös seurakunnan papit kuten rovasti Heikki Karttunen sekä kirkkoherrat Pekka Panula ja Ossi Poikonen. Mukana ovat olleet myös rovastit Pekka Lavaste, Osmo Tarkki ja Seppo Rahkonen. Pekka Lavaste on Keuruulla asuva entinen Imatran kirkkoherra ja hän vaimonsa Kertun kanssa luovutti eräänä vuonna toukokuussa kaatuneitten muistopäivänä jumalanpalveluksen jälkeen äidilleni Keuruun kirkossa ylipäällikön päiväkäskyn äärellä Sotaveteraanien jäsenmitalin. Kerttu ja Pekka Lavaste ovat Keuruun viimeisimpiä sotiemme veteraanisukupolven edustajia. Osmo Tarkki ja Seppo Rahkonen ovat toimineet Multian kirkkoherroina.

Kun muistelen noita pääsiäiseen liittyneitä syntymäpäiväjuhlia ja niiden juhlavieraita eri vuosikymmeniltä, nousee mieleeni suuri kiitollisuus ja suuri kunnioitus heidän elämäntyötään kohtaan. Sukulaiseni, jotka pääsivät kaukaakin mukaan, ovat poistuneet äitini serkkua Aune Töhöstä enoni Johanneksen leskeä Eeva-Liisaa lukuun ottamatta. Poissa ovat kaikki monet kymmenet äitini ystävät ihan muutamaa lukuun ottamatta, joihin hän ystävystyi Keuruun vuosinaan muutettuaan Multian Riuttakoskelta Keuruulle 5.12.1977. Samoin kaikki Multian ajan äitini ystävät ovat poissa. Äitini taisi olla viimeinen Multian siirtokarjalaiseen yhteisöön kuulunut, jos mukaan otetaan avioliiton kautta siihen liittyneet. Ehkä kaksi Karjalassa syntynyttä ja lapsena sieltä pois joutuneena on jossakin vielä mahdollisesti elossa tuosta joukosta, johon kuului parisen kymmentä perhettä joko Soutujoella tai Multian kirkonkylässä.

Pääsiäiseen liittyy toki monia muistikuvia eri yhteyksistä. Usein olin vuorossa toimittamaan Pihlajaveden jumalanpalvelusta ja nämä pääsiäisen ajan jumalanpalvelukset aloittivat kevään jumalanpalvelukset Pihlajaveden kirkossa, kun ne oli talvikaudella pidetty tuolloin uudehkolla Pihlajaveden seurakuntatalolla. Pääsiäisen aikaan oli usein hyvät hankikannon kelit. Tuolloin pystyi kätevästi kelkalla hankia myöten hakemaan metsän reunasta 150 metrin päästä ladosta heinät karjalle navetan ovelle. Suurehkokin heinäkuorma tuli kevyen helposti hyviä ja kantavia aamuhankia myöten.

Nyt 1.pääsiäispäivän televisiojumalanpalvelus tulee Ylivieskan, äitini synnyin seurakunnan ja suvun ainakin yli 200 vuotisen asuinpaikkakunnan, uuden kirkon vihkiäis- ja piispanmessusta. Kuten tiedämme, Ylivieskan 1700-luvun loppupuolella rakennettu kirkko tuhoutui muutama vuosi sitten juuri pääsiäisiltamyöhällä mielenvikaisen sytyttämänä. Minulla oli omaisten pyynnöstä äitini serkun Aino Ahon hautaan siunaus muutama päivä tämän jälkeen. Sotilasvartijat Kainuun prikaatista estivät vielä paikalle menon, kun olisin mennyt katsomaan kirkon lähellä olevaa isovanhempieni ja tätini ja enoni sukuhautaa. Tulipalon tuoksut olivat aistittavissa ja kauempaa näin haudan äärellä olevien tuijien vaurioituneen kärsineen kuumuudesta.

Viime syksyllä siunasin hautaan Ylivieskan Heikkilän kappelissa 96-vuotiaan Martti-enoni ja saatoimme hänet tuohon Järvelän sukuhautaan. Tuijat oli poistettu, hautakivi ei ollut kärsinyt vaurioita, nimet oli serkkuni kuitenkin nähnyt hyväksi kullata uudelleen hautakiveen. Kun haudalta katsoi kohti entisen kirkon paikkaa, näki jo uljaasti nousevan uuden kirkonkin ulkoasun varsin hyvin. Edesmennyt Martti- enoni näki tarpeelliseksi uusia kirjoitukset myös aivan lähellä palaneen kirkon sakastia olevan isomummoni Olmalan suvun hautakivessä. 

Kuinka kauan Olmalan suku on Ylivieskassa asunut, on vielä minulta selvittämättä. Olmalan pellot ovat kuitenkin Ylivieskan historiakirjan mukaan myöhäiskeskiajalta. Nyt taitavat enoni ja isoisäni vuosikymmeniä viljelmät Ojaniemen pellot Kalajoen äärellä olla kevättulvien kohteina riippuen joen jäätukkeumista. Ympärille on kuitenkin viime vuosina rakennettu edustavaa omakotialuetta osana kasvavan kaupungin taajaman laajentumista.

Olmalan tiedetään menettäneen alkuperäiset asukkaansa isonvihan vaiheissa. Paikalla on ollut peltoviljelyä ja asumista jo ainakin myöhäiskeskiajalla. Kristikunnan pääsiäinen koittaa noihin Kalajoen varren maisemiin nyt uuden kirkon hahmossa. Kun korona poistuu, tulen käymään noissa maisemissa ja tutustun silloin uuteen kirkkoonkin, mikä on aivan lähellä entistä kirkkoa. Vain sankarihautausmaa, missä on talvisodassa matkansa pään kohdanneen Olavi-enoni muistokivi ilman sankarivainajaa, erottaa uuden kirkon ja aiemman kirkon alueet toisistaan. (Suullisen perimätiedon tiedon mukaan vihollisen täysosumat suomalaiseen tykkiasemaan Kannaksella olisivat tuottaneet suuren tuhon.)

Hyvää pääsiäisaikaa 2021!