16.1.22

Maakuntavero torjuttava jo aluevaaleissa




Lähipalvelut säilytettävä - maakuntavero torjuttava


Meneillään olevat aluevaalit ratkaisevat monia asioita kansalaisten kannalta. Tuntuu, että me ehdokkaat kilpaa ja puoluekannasta riippumatta nyt vaalien alla vaadimme omien paikkakuntiemme lähipalveluiden säilyttämistä. Näin teen minäkin. Haluan asuinpaikkakuntani Haapamäen lääkäri-, hammaslääkäri- ja neuvolapalvelujen jatkuvan. Samoin sosiaalitoimessa ja iäkkäiden hoidossa haluan Metsätähden toimivan alueen palvelujen tukikohtana. 

Haluan Keuruulla, Multialla ja kaikkialla muuallakin niin kirkonkylissä kuin taajamalähiöissäkin toimintojen jatkuvan nykyisellään ja haluan myös aukioloaikoja lisättävän ja lähipalveluita parannettavankin kaikkialla maakunnassamme. Perustelen tätä myös jo olemassa olevilla toimitiloilla.

Väitän myös lähipalvelujen olevan edullisinta sekä toimintojen järjestäjille että tietenkin itse palveluja tarvitseville. Matkakuissa ja -ajoissa tulee säästöjä. Usein lähipalvelupisteiden luona ovat autoa käyttäville myös ilmaiset paikoitusalueet. Toisin on valitettavasti Novassa ja eräissä muissakin paikoissa. Paikoitus on maksullista ja eri tavoin ainakin satunnaiselle kävijälle ongelmallista. Moni on vaikeuksissa kulkuvälineensä paikoituksessa. Tätä ongelmaa ei tutulla omalla kirkonkylällä tai pienessä taajamassa.

Sotevalmistelujen alkuvaiheissa oli lähtökohtana periaate kolmen miljardin euron vuotuisista säästöistä. Muistammeko tämän?
Mielestäni tämä on nyt aiheellista muistaa, kun käydään keskustelua mahdollisesta maakuntaverosta. Uudistusta siis markkinoitiin säästöillä.

Itse en ole koskaan uskonut lupauksiin säästöistä, vaikka poliitikot eri puolueista medioissa niitä vakuuttelivatkin. Nyt lupaukset soten säästöistä on aktiivisesti unohdettu ja monet jo puhuvat maakuntaverosta. Nyt vaalien alla tämä tosin tapahtuu hieman varovaiseen sävyyn.

Veronmaksajat ovat jo nyt niin raskaasti verotettuja, että uutta maakuntaveroa en voi hyväksyä. Kunnallisverot ja kiinteistöverot ovat maksajilleen jo äärirajoilla. Jos haluamme esimerkiksi pääkaupunkiseudulta muuttajia maalle, eivät veroprosenttimme nyt ole ainakaan mikään vetovoimatekijä. 

Aluevaaleilla valittavan Hyvinvointialueen on noudatettava järkevää taloudenpitoa. Mutta mitä on suunnitelmissa? Nyt kaavaillaan uusia ja aiempaan nähden suuria hallintokustannuksia. En ymmärrä, miksi uuden hallinnon luottamushenkilö- ja hallintomenoja pitäisi juurikaan korottaa. Olen ollut useita kausia sekä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuustossa että Keski-Suomen liiton valtuustossa ja hallituksessa ja muissakin maakunnallisissa luottamustehtävissä. 

Tiedän siten kokemuksesta, että nykyisilläkin tavoilla on tultu hyvin toimeen. Jos on tarkoitus nostaa joitakin johtavia luottamushenkilöitä päätoimisiksi pormestarimallin mukaan, on syytä tämä tiedostaa ja tehdä ratkaisuja, että kustannukset eivät nouse. Hyvinvointialueet tulevat itse asiassa jatkamaan toimintoja, mitkä ovat tähänkin asti jo olleet ja tulleet hoidetuiksi. 

Olen istunut monet asioista tiedottaneet kokoukset ja seminaarit. Uudistuksessa kerrottiin olevan kyseen hallinnollisista järjestelystä, joiden luvattiin vähentävän byrokratiaa ja menoja sekä parantavan kansalaisten palveluja. Kansalaisten verorasitus ei saa ainakaan nousta, siksi maakuntaverolle on sanottava selkeästi ei.


Lauri Oinonen
Aluevaaliehdokas (Keskusta) `
Vaalinumero 423
Keuruu




Ei kommentteja: