16.1.07

16.1.2007

Tänään tiistaina jatkui eduskunnan toinen loppiaisen jälkeinen työviikko. Aamupäivä alkoi puolustusvaliokunnan kokouksella. esillä oli asiantuntijakuuleminen Puolustushallinnon rakennuslaitoksen kehittämisestä. Täysistunnossa oli listalla suuri joukko asioita. Tulin juuri istuntosalista, jossa käytin puheenvuoron Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta hallintovaliokunnan antaman mietinnön toisessa käsittelyssä. Puheenvuorossani puolustin pieniä kuntia, koska ne edustavat lähivaikuttamista eivätkä välttämättä ole ollenkaan tehottomia.

Esimerkiksi otin mm: Konneveden kunnan oman terveyskeskuksen, josta kuntalaiset ovat hyvin tyytyväisiä ellei suorastaan ylpeitäkin. Eikä syyttä, kaikki toimii hyvin ja hoitoon pääsee. Konnevedellä on kyllä ollut myös aivan ainutlaatuinen lääkärionni. Toisessa puheenvuorossani toin esille turpeen monet mahdollisuudet. Suomi on rikas maa, koska meillä ovat valtavat turvevarat. niiden energia-avo ylittää monet laajt öljykentätkin. ja silti vain murto-osa soista tuilisi käyttöön. Luonnonsuojelulle jäisi runsaasti vielä siltikin tilaa. Keski-suomelle turve on tärkeä. Tämä tulisi ottaa huomioon myös vaikkapa Suomenselkätien, kantatie 58 kunnossa. Maakuntamme alueella tie kulkee Kinnulan, Kivijärven, Karstulan, Pylkönmäen, Multian ja Keuruun kautta pohjoisesta etelään.

Huomenna saan sitten kuusikymmentä vierasta Keski-Suomesta. Haluan jokaisen vieraani nyt ja vasta tuntevan itsensä tervetulleeksi.

Ei kommentteja: