7.1.07

7.1.2007

Tänään on vielä pyhäpäivä, sunnuntai. Annoin äidilleni kirkkokyydin Keuruun kirkkoon. Keuruulla oli vauvakirkko, jossa luettiin viime vuonna kastettujen yli 70 lapsen nimet, joukossa muutama minunkin kastamani. Vaikka olen virkavapaalla Keuruun kappalaisen, Haapamäen piiripastorin virasta, teen silti talkoomielellä useita kirkollisia toimituksia asianomaisten pyynnöstä sekä kotiseurakunnassa Keuruulla että synnyinseurakunnassani Multialla ja muuallakin Keski-Suomessa kuten mm. Jyväskylän maaseurakunnassa. Jouluyönä olin jakamassa ehtoollista Keuruun kirkon yömessussa ja jouluaamuna toimitin synnynseurakuntani Multian jouluaamun kirkon. Jouluaaton aattona olin kutsuttu Uuraisten seurantalon yksinäisten joulujuhlan nimellä tunnettuun koko kansan joulujuhlaan. Kaikista sain hyvän milen ja terveiset näissä kohtaamilleni jokaiselle uudenvuodentoivotuksin kuten Sinullekin lukijani.

Haapamäen kirkossa oli puoliltapäivin ehtollisjumalanpalvelus, jossa entinen rippikouluoppilaani, hoitotyötä tekevä Tanja Vuorenmaa siunattiin uudelle lähetystyöntekijän kaudelleen Taiwanille. Keuruun seurakunnasta on useita henkilöitä lähetystyössä kuten mm. saarijäveläisillekin tuttu Jari Honkakari. Hän on vaimoinen Venezuelassa lähetystyössä. Lähetystyössä on kyse ihmisten kaikkinaisesta auttamisesta hengellisesti, henkisesti ja aineellisesti-. Työ ja apu menee ihmisten pariin ja tämä on tosi hyvä asia.

Vielä Haapamäen kirkossakin oli valoin kaunistettu joulukuusi, mutta haikein mielin täytyy tunnustaa joulun jäävän taakse. Arki onkin jo koittanut muutoin elämässä, vaikka olemmekin saaneet viettää nyt tällä kertaa kalenterissa kahdenpyhäpäivän loppiaisen aikaa. Viime viikolla järjestin mm. seminaarin:"Kaavoitus, rakentaminen ja asuminen" Jyväskylässä. Tänään vielä
vastaan Keskisuomalaisen kyselyyn nykyisen hallituksen saavutuksista ja saavuttamista, vielä työtä kaipaavista asioista. Samoin vastailen muutaman vaalikoneen kysymyksiin. Keskisuomalaiseen antamani vastaukset koetan lähettää tälle blogisivullenikin.

Ei kommentteja: