7.2.08

Vuoden 2008 valtiopäivät ovat alkaneet

Vuoden 2008 valtiopäivät ovat alkaneet. Maanantaina 4.2. olivat puhemiesten vaalit. Rutiinia oli, että entiset saivat jatkon. Tiistaina 5.2.Olivat juhlalliset vuoden 2008 valtiopäivien avajaiset. Asiaan kuului ekúmeeninen juhlajumalanpalvelus helsingin tuomiokirkossa, jossa Tampereen piispa Pihkala saarnasi. Sen jälkeen olivat avajaiset eduskunnassa. Tasavallan presidentti saa käydä eduskunnassa vain valtiopäivien avajaisissa ja vaalikauden päättäjäisissä sekä omissa virkaanastujaisissaan. Tavalliselle kansalaisella ovat paremmat mahdollisuudet. Kansalainen saa käydä lehterilla seuraamassa istuntoja tai tulla kansanedustajan vieraaksi. Presidentillä on rajaukset, perusteena ovat vallan kolmijaon ajatukset: lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta.
 
Eilistä keskiviikkopäivää työllisti aamusta iltaan sivitysvaliokunta tapaamisten ja informaatiotilaisuuksien merkeissä. Tapasimme molemmat opetusministeriön ministerit ja heidän johtavat virkamiehensä Smolnassa. Päivä jatkui täysistunnon merkeissä, jossa pidin kaksi lhyttä puheenvuoroa. Otin vastaan Puolustushallinnon Rakennuslaitoksen edustajia, heillä on huoli ulkoistamisprossista, jossa mm. siivoojien töitä ulkoistettaisiin. Minusta siivoojat tekevät hyvää työtä ja valitettavsti liian pienellä palkalla. Uhka on kohtuuton.Yksikään nuori ei saisi jäädä kouluksesta ja työelämästä osattomaksi. Siihen ei ole varaa. Näin puolestaan viestitettiin illalla EK:n johdon ja sivistysvaliokunnan tapaamisessa.
 
Nyt torstaina jälleen oli vuorossa sivistysvaliokunta aamukahdeksan jälkeen tapaamassa OAJ (Opettajien Ammattijärjestö) .He esittelivät ennakkoon oman kunnallispolittisen ohjelmansa. Kuntien valtionosuuksia on voitava lisätä, muutoin eriarvoisuus lisääntyy kuntien koulutusmahdollisuuksissa.

Ei kommentteja: