25.4.15

Lauantai-iltana 25.4.2015




 Vaalien jälkeen näkymiä
 
 
Kiitän ensinnäkin jokaista äänestäjääni. Tuntuu rohkaisevalta, että sain Keuruulta henkilökohtaisesti suurimman äänimäärän. Käydyt eduskuntavaalit olivat poikkeukselliset siksi, että Keskustan istuvat kansanedustajat kävivät kovan kisan keskenään ministeripaikkojen tavoittelussa ja imuroivat siksi itselleen ääniä kautta maakunnan ja näin oma äänimääräni jäi uupumaan 691 ääntä tullakseni valituksi.
 
Keurusseudun kannalta on suuri tappio, että joudumme hoitamaan kirjeitse ja "karvalakkilähetystöin" asioitamme. Täältä ei ole nyt suoraa vaikutusta ja äänivaltaa päätösten valmistelun ja teon paikoille. Kukaan ei ole edes esittämässä asioitamme niiden ajamiseen sitoutuen. Jos Keski-Suomeen saadaan tierahoja, kuten luultavasti myös tulee, niin ikävä kyllä tänne niitä riitä.
 
Nyt jää tosiasiaksi se, että nelostie ja Äänekosken seutu saavat maakunnan tierahojen lisäykset. Keurusseudun tiet saavat vain lisää raskaita kuljetuksia, mutta eivät lisää rahoitusta. Entinen tierahoituksemmekin on vaarassa kaikilta osin. Valtatie 23 (Jyväskylän tie) ei kuulu enää Liikenneviraston maanteiden runkoverkkoon. Kuntien kirjelmät ovat kevyttä tavaraa Liikennevirastossa ja Liikenne- ja viestintäministeriössä. Asioita olisi ollut parempi hoitaa sisältäpäin valmistelussa ja päätösten teossa.
 
Rautateiden osalta rahat menevät nyt Jyväskylä - Jämsä radan lisärakentamiseen ja Pohjanmaan pääradan toisen raideparin rakentamiseen Parkanon kautta, vaikka molemmille ovat jo vaihtoehdot käyttövalmiina olemassa Haapamäen kautta. Viidentoista vuoden aikana Haapamäen radat tulivat kunnostetuiksi 40 vuoden käyttöä varten, joten on mieletöntä tuhlausta rakentaa uutta muualle. Keurusseudulla joudumme nyt vain muualle tehtävien investointien maksajiksi verovelvollisina niin maanteiden kuin rautateidenkin osalta.
 
Ikävä tosiasia on, että Keurusseudun oma kansanedustaja puuttuu nyt tämän vaalikauden ajan. Olen pahoillani, että en pystynyt avaamaan nyt eduskuntaan ovea täältä. Mutta antakoon valoa HY:n teologisessa käytännöllisten harjoitusten ohjaajan neuvo opiskelijoille saarnan jälkeen: "ensi kerralla sitten paremmin".
 
Lauri Oinonen
 
 

Ei kommentteja: